Björgenin cup-panostus toi tulosta
Lähteenmäki seitsemäs, Saarinen kahdeksas maailmancupissa
Kun Marit Björgen laittaa kaiken keskittymisensä maastohiihdon maailmancupiin, jälki on huimaa. 31-vuotias norjalaishiihtäjä kasvatti pistetiliään kaikissa niissä kisoissa, joissa oli kauden aikana mukana.
Hänelle sattui marraskuussa alkaneella kaudella vain kaksi lipsahdusta. Niistä harmiton oli Puolassa hiihdetyn sprintin 22. sija, mutta enemmän norjalaista jäi kismittämään Tour de Ski -kiertueen päättyminen kakkossijaan.
Björgen kertoi uutistoimisto NTB:lle pitävänsä ensi kauden päätavoitteinaan MM-kisojen lisäksi vuodenvaihteen hiihtokiertuetta, jota hän ei ole koskaan voittanut. Se on selvä linjanmuutos aiempaan, sillä arvokisavuosina Björgen on yleensä pyhittänyt joulun jälkeisen ajan hioakseen mitalikuntoaan.
Björgen katkaisi Puolan Justyna Kowalczykin kolmen vuoden hallinnan cupissa. Loppupisteissä eroa kertyi 270 pistettä, ja Björgen pääsi tuulettamaan voittajana myös sunnuntaina.
Suomalaishiihtäjistä Krista Lähteenmäki ja Aino-Kaisa Saarinen olivat kokonaispisteissä seitsemäntenä ja kahdeksantena. Lähteenmäen kauden valopilkku oli Tour de Skin neljäs sija, ja Saarinen keräsi kisoista kaikkiaan kuusi nelossijaa. Viimeinen liuku palkintopallille jäi kuitenkin ottamatta, ja kummankin loppukauden pilasi sairastelu.
Roponen vahva vapaalla
Falunissa suomalaisista parhaassa vauhdissa oli Riitta-Liisa Roponen. Hän oli vapaan hiihtotavan kympillä kahdeksanneksi nopein ja nousi 18. sijalta takaa-ajossa 11:nneksi.
–Tänään oli hyvää, herkkää hiihtoa, Roponen sanoi Maastohiihto ry:n tiedotteessa.
Lähteenmäki oli cup-finaalin 17:s, Anne Kyllönen 20:s, Saarinen 27:s, Laura Ahervo 30:s ja Riikka Sarasoja-Lilja 32.
Suomalaisia mieshiihtäjiä Falunissa oli loppuun asti vain yksi. Sprintteri Matias Strandvall urakoi koko rupeaman ja ylitti maalilinjan 40. sijalla. Matti Heikkisen lauantainen keskeytys jätti hänet finaalista sivuun.
Sveitsin Dario Cologna juhli Björgenin tavoin uransa kolmatta kokonaiscupin voittoa ja teki sen yhtä tyylikkäästi kuin norjalainen. Cologna voitti myös 15 kilometrin päätöskisan ylivoimaisesti.
Maailmancupissa Colognan ykkössija ratkesi jo Salpausselän kisojen jälkeen, kun selvisi, ettei vatsaongelmista kärsinyt Petter Northug hiihdä loppukauden cup-kisoja. Northug oli cup-ladulla vain kerran Tour de Skin jälkeen.
Falun:
Maailmancupin päätöskilpailut:
Naiset, 10 km (v, takaa-ajo): 1) Marit Björgen Norja 29.21,6, 2) Heidi Weng Norja –46,1, 3) Charlotte Kalla Ruotsi –46,8, 4) Therese Johaug Norja –46,8, 5) Justyna Kowalczyk Puola –1.10,0, 6) Kristin Störmer Steira Norja –2.06,8, 7) Marthe Kristoffersen Norja –2.19,1, 8) Kikkan Randall USA –2.34,5, 9) Martine Ek Hagen Norja –2.45,4, 10) Julia Ivanova Venäjä –2.58,8,
11) Riitta-Liisa Roponen Suomi –2.59,2, …muut suomalaiset: 17) Krista Lähteenmäki –3.49,9, 20) Anne Kyllönen –3.59,1, 27) Aino-Kaisa Saarinen –4.34,1, 30) Laura Ahervo –5.21,2, 32) Riikka Sarasoja-Lilja –5.51,4.
Björgenin kokonaisaika neljän kilpailun cup-finaalissa oli 1.09.50,1. Takaa-ajon loppujärjestys oli sama kuin cup-finaalin.
Sunnuntain nopeimmat: 1) Johaug 28.48,8, 2) Kalla –2,2, 3) Weng –14,5, …suomalaiset: 8) Roponen –39,0, 24) Ahervo –1.48,8, 25) Lähteenmäki –1.49,7, 28) Kyllönen –2.01,8, 32) Saarinen –2.08,0, 36) Sarasoja-Lilja –2.18,9.
Maailmancupin loppupisteet, 37 kilpailua: 1) Björgen 2689, 2) Kowalczyk 2419, 3) Johaug 1787, 4) Kalla 1376, 5) Kikkan Randall USA 1307, 6) Kristoffersen 1069, 7) Lähteenmäki 940, 8) Saarinen 852, …muut suomalaiset: 15) Roponen 613, 21) Kyllönen 487, 24) Sarasoja-Lilja 367, 32) Kerttu Niskanen 254, 40) Mona-Liisa Malvalehto 192, 44) Ahervo 151, 115) Ann-Mary Ähtävä 1.
Maiden cup: 1) Norja 16072 (miehet 6034, naiset 10668), 2) Venäjä 9627, 3) Ruotsi 7394, 4) Suomi 5590 (miehet 1314, naiset 4276), 5) Saksa 4046, 6) Kanada 3560.
STT–KAIJA YLINIEMI
(STT)