Ei mäkikilpailua pujottelurinteineen ensi talven hiihdon maailmancuppiin
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on tullut järkiinsä ja luopuu ensi talvelle kaavaillusta mäkikilpailusta hiihdon maailmancupissa. Kyseessä olisi ollut kilpailu Puolassa, jossa alkuun olisi ollut neljä kilometriä ylämäkeä ja loppuun 4 kilometriä alamäkeä, jossa oltaisiin tultu osittain alas myös pujottelurinnettä.

Norjalaisen Dagbladetin mukaan FIS on nyt kuitenkin päättänyt luopua tästä ajatuksesta ottaa tämä mäkikilpailu mukaan ensi talven kalenteriin. Mäkikilpailu oli suunniteltu pidettäväksi helmikuussa Puolan Szklarska Porebassa. FIS:n koordinaattorin Jürg Capolin mukaan Puolassa pidetään nyt tavalliset kilpailut, perjantaina sprinttikilpailu ja lauantaina 10/15 km perinteisellä tyylillä.
Myös naisten hiihtoa tällä hetkellä hallitseva Norjan Marit Björgen on tyytyväinen päätöksestä.
– Minusta tämä on hyvä päätös. Olin todella yllättynyt, kun kuulin ensi kertaa tästä ideasta ja kilpailusta. En ymmärrä, mitä sillä olisi ollut tekemistä maastohiihdon kanssa, kertoo Björgen Dagbladetille.
Mäkikilpailu pidetään joka tapauksessa 19. helmikuuta, mutta se ei ole maailmancupin osakilpailu.
Lähde: Dagbladet