Emil Jönssonilla takareisivamma

Joensson200311mf introSprinttihiihtäjä palasi maajoukkueleiriltä nopeasti Östersundiin, jossa vamma todettiin odotettua lievemmäksi.


Joensson200311mfEmil Jönsson. Kuva: Felgenhauer/NordicFocusRuotsin sprinttihiihtäjä Emil Jönsson loukkasi reitensä viikko sitten perjantaina maajoukkueleirillä Italian Livignossa. Juosten tehdyn nopeusharjoituksen aikana hän tunsi yhtäkkiä kipua takareidessään. Ruotsin maajoukkuelääkäri oli kuitenkin heti paikalla antamassa ensiapua reidelle suurempien vammojen välttämiseksi. Vammaa arveltiin kuitenkin sen verran vakavaksi, että Jönsson päätti matkustaa kotiinsa Östersundiin tarkempia tutkimuksia varten.

Jönsson kävi magneettikuvissa jo seuraavana sunnuntaina. Lääkärit ja fysioterapeutit paikansivat vamman takareiden yläosaan ja se oli lievempi kuin mitä alunperin luultiin. Jönsson voi jatkaa harjoitteluaan, mutta hiihtoladuilta mies pysyy pois muutamia viikkoja.

-Tämä on vain mukava pieni tauko, jonka aikana voin kokeilla uusia vaihtoehtoisia harjoitteita. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että menettäisin jotain harjoittelustani, vaan sitä, että saan harjoitella hieman toisella tavalla, Jönsson kirjoittaa nettisivuillaan.

Jönsson on optimistinen toipumisestaan ja uskoo olevansa mukana marraskuun lopun Kuusamon maailmancupissa, jossa kilpaillaan ensimmäiset sprinttikilpailut.

Lähde: annaoemil.se: ”Skadad”

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

    Suomessa, kuten kaikissa länsimaissa, kansalaisten huono yleiskunto ja liikkumattomuus ovat suuria huolenaiheita. Lapset eivät enää leiki ulkona ja liiku kuten ennen, ja aikuisistakin suuri osa on ylipainoisia ja huonokuntoisia. Onko Suomella, ja muilla länsimailla, enää tulevaisuutta?

    by Teemu Virtanen

    07.10.2024
  • Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä

    by Teemu Virtanen

    06.10.2024
  • Iltalehti: Riitta-Liisa Roponen treenaa edelleen huimia määriä

    by Maastohiihto.com

    06.10.2024
  • Iivo Niskasen harjoituskausi on ollut yksi parhaista

    by Teemu Virtanen

    05.10.2024
  • Thomas Bing ylivoimainen Lipnolopetissa

    by Teemu Virtanen

    05.10.2024