Esko Saari: ”Odotellaan h-hetkeä”
Finlandia-hiihdon järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Esko Saari on neljä päivää ennen h-hetkeä levollinen mies. Ja hyvästä syystä.
– Tilanne on hyvä. Lunta on riittävästi. Kaikki järjestelyt ovat hyvällä mallilla, odottelemme vain h-hetkeä. Jos jotain niin lisää osallistujia toivoisin FIS maratoncupin kansainvälisten nimien osalta. Tasokkaita hiihtäjiä meille on kuitenkin tulossa, Saari sanoo tilanteeseen tyytyväisenä.
Sääennuste viikonlopuksi lupaa loistavaa hiihtokeliä, sillä luvassa on päivisin kolmesta neljään pakkasastetta, yöksi 6-7 pakkasastetta.
– Sekin näyttää hyvälle, Saari sanoo.
Alueen urheiluseurojen yhteistyötä
Finlandia on tälläkin kertaa Lahden ja Hollolan alueen urheiluväen sekä muiden talkoolaisten ponnistus. Hiihdon järjestelyissä on mukana yli 600 vapaaehtoista työntekijää. Kuuden latuaseman vastuut ovat annettu alueen urheiluseuroille ja järjestöille. Messilän asemasta vastaa Lahden Työväenhiihtäjät, Hälvälä aseman järjestää Lahden Suunnistajat-37, Orinkarkaus on HU-46:n salibandyjaoston vastuulla. Työtjärven aseman järjestelyistä vastaa Salpis, Heinsuo on HU:n oman talkooväen vastuulla ja Tapanila Lahden Kalevalla.
Hiihtostadionilla maalin muonitus on LHS:n naisjaostolla ja messuhallin varustehuolto Lahden Ahkeralla. Liikunnalla Työhön -väki vastaa saunahuollosta ja suksiparkista. Tienylitykset ovat Lammin Riistamiehillä, Lahden Suunnistajilla ja Hollolan Urheilijoiden yleisurheilijoilla. Ruokapuolen pitkällä kokemuksella hoitaa Jukka Klinga.
Ensiavun latuasemilla ja stadionilla hoitavat puolestaan Lahden Ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat.