Hiihdon olympiavoittaja Sixten Jernberg on kuollut

Sixten Jernberg menehtyi lauantain vastaisena yönä Moran sairaalassa pitkällisen sairauden murtamana. Lukuisia olympia- ja MM-mitaleja voittanut ruotsalaishiihtäjä oli kuollessaan 83-vuotias.

Sixten Jernberg menehtyi lauantain vastaisena yönä Moran sairaalassa pitkällisen sairauden murtamana. Lukuisia olympia- ja MM-mitaleja voittanut ruotsalaishiihtäjä oli kuollessaan 83-vuotias.

Ruotsalainen Sixten Jernberg tuli tunnetuksi yhtenä 1950- ja 1960-luvun parhaimmista hiihtäjistä ja mm. Veikko Hakulisen kovana kilpakumppanina. Erityisesti pitkiä matkoja hiihtänyt Jernberg voitti kaksi kertaa 50 kilometriä olympiakisoissa ja MM-kisoissa. Vuosina 1956–1964 hän voitti yhteensä neljä olympiakultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Lisäksi hän voitti neljä maailmanmestaruutta. Vasaloppetin Jernberg voitti kaksi kertaa vuosina 1955 ja 1960.

Synnyinkaupunkinsa Liman urheiluseuraa edustanut Jernberg piti itse Lahden MM-hiihtojen kuninkuusmatkan mestaruutta uransa kohokohtana, sillä tuolloin hän voitti kotiyleisön ennakkosuosikin Veikko Hakulisen.

– Isäni oli sairaana viimeisen vuoden ajan. Hän taisteli suuresti, mutta ei lopulta enää jaksanut. Viimeistä kilpailuaan hän ei voittanut, hänen poikansa Edy Jernberg kertoi SVT Sportille.

Sixten Jernberg oli suuri kansansuosikki sekä pidetty ihminen myös muiden hiihtäjien keskuudessa avoimen ja positiivisen luonteensa johdosta.

Meriitit:

MM 1954, Falun: Pronssia viestissä.

Olympialaiset 1956, Cortina: Kultaa 50 km, hopeaa 15 ja 30 km, pronssia viestissä.

MM 1958, Lahti: Kultaa 50 km ja viesti, pronssia 30 km.

Olympialaiset 1960, Squaw Valley: Kultaa 30 km, hopeaa 15 km.

MM 1962, Zakopane: Kultaa 50 km ja viesti.

Olympialaiset1964, Innsbruck: kultaa 50 km ja viesti, pronssia 15 km.

Vasaloppet: Voitto 1955 ja 1960.

>> SVT:n lyhytdokumentti Sixten Jernbergistä

Lähteet: YLE Urheilu – SVT Sport

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Helene Marie Fossesholm jälleen vaikeassa tilanteessa

    Helene Marie Fossesholm odottaa lääkärin tuomiota kautensa jatkosta. Pahimmassa tapauksessa kilpailukausi jää kokonaan väliin.

    by Maastohiihto.com

    08.10.2024
  • Ampumahiihdon uusi sääntömuutos herättää tunteita urheilijoiden keskuudessa

    by Maastohiihto.com

    07.10.2024
  • Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

    by Teemu Virtanen

    07.10.2024
  • Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä

    by Teemu Virtanen

    06.10.2024
  • Iltalehti: Riitta-Liisa Roponen treenaa edelleen huimia määriä

    by Maastohiihto.com

    06.10.2024