Hiihtoliitto ja Ampumahiihtoliitto lisäävät yhteistyötä
Suomen Hiihtoliitto ry:n ja Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n johto ovat päättäneet selvittää mahdollisuudet lisätä liittojen välistä yhteistyötä sekä urheilutoiminnassa että hallinnossa.
Hiihtoliitto ja Ampumahiihtoliitto toimivat kumpikin lajiensa edustajina sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Lajiliittojen välinen kiinteämpi yhteistyö loisi edellytyksiä laaja-alaisemmalle hiihtolajien edunvalvonnalle ja kehittämistoimille. Yhteistyön tavoitteena on lisätä talviurheilujärjestöjen tehokkuutta ja toiminnan laatua sekä lasten ja nuorten kiinnostusta hiihtourheiluun.
Hiihtoliitto ja Ampumahiihtoliitto tekevät jo nykyisellään yhteistyötä väline- ja olosuhdeasioissa. Hiihtolajien ja ampumahiihdon valtakunnallinen valmennuskeskus toimii Vuokatin Urheiluopistolla. Liitot tekevät parhaillaan yhteistyötä alueellisen valmennuskeskuksen perustamiseksi Etelä-Suomeen. Suksihuollon kehittämistä on tehty Olympiakomitean tukemana yhteisessä hiontaprojektissa, jossa tähtäin on nykyisellään asetettu Sotshin Olympiakisoihin.
Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg ja Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Olli Nepponen pitävät tarpeellisena talviurheilulajien aikaisempaa kiinteämpää yhteistyötä osana suomalaisen huippu-urheilun muutosta.