Holmenkollenin MM-hiihdot reilusti plussan puolelle
Holmenkollenin MM-hiihtojen järjestäjät kertoivat viime viikolla, että kisojen talous jäi noin viisi miljoonaa euroa plussan puolelle.
Holmenkollenin MM-hiihtojen järjestäjät kertoivat viime viikolla, että kisojen talous jäi noin viisi miljoonaa euroa plussan puolelle.
– Pääsyy hyvään tulokseen oli odotettua vilkkaampi lipunmyynti. Lisäksi meillä oli loppuun asti tiukka kuri kustannusten suhteen, kertoo Svein Aaser järjestelyorganisaatiosta.
Järjestäjät onnistuivat myymään lippuja 38 miljoonalla Norjan kruunulla enemmän kuin oli ennakkoon oli arvioitu. MM-hiihdot järjestettiin ilman valtion tukea. Kahden miljoonan Norjan kruunun alkupääoma tuli Norjan hiihtoliitolta ja hiihtoa editävältä Skiföreningeniltä.
– Olimme onnekkaita, että sää suosi eikä muita haittaavia tekijöitä ilmaantunut. Lämmin sää tai vesisade olisi vaikuttanut negatiivisesti lipunmyyntiin, sanoo Aaser.
Voitto tullaan käyttämään muun muassa hiihdon markkinointiin Norjassa ja maailmancupin osakilpailujen hyväksi. Norja suunnittelee myös uusien MM-hiihtojen hakemista tulevaisuudessa.
Lähde: FIS