Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola peräänkuulutti viime kesänä Lontoon olympiajoukkueeseen urheilijoita, jotka olisivat perustasoltaan niin kovia, että onnistuminen tietäisi kultamitalia ja lievä epäonnistuminen himmeämpää mitalia.

Konsultiksi siirtyneen Niemi-Nikkolan toiveen perään voi haikailla myös talvilajeissa. Sotshin ensi talven olympiajoukkueen todennäköisistä hiihtäjistä Matti Heikkinen on lähimpänä tuollaista asemaa – jos kisaan sattuu täydellinen päivä.

Vaikka Val di Fiemmen hiihtoladuilta heltisi muutama ihan kelvollinen sijoitus, mutta suomalaisten aikaerot kärkeen venyivät. Vuodessa sellaisen etumatkan kurominen on käytännössä mahdotonta, joten kovin suurin odotuksin hiihtäjät eivät voi Sotshiinkaan lähteä.

Täysin vailla mahdollisuuksia suomalaiset eivät toki olympialaduilla ole. Sotshissa hiihdetään noin 1 500 metrin korkeudessa, ja korkeuden lisäksi ulkoilmaurheilussa vaikkapa lumisade voi horjuttaa voimasuhteita.

Vuoristoleirit lisääntymässä

Val d Fiemmessä tasapainoiset kisat hiihtänyt Kerttu Niskanen tunnusti olevansa 24-vuotiaana vielä raakile kärkinaisten rinnalla. Sama pätee pääosaan Suomen joukkueesta – harjoitusmäärät ovat kaukana maailman huippujen lukemista.

Suomen nykyhiihtäjistä vain Krista Lähteenmäki, 22, on noussut sujuvasti nuorten tasolta aikuisten sarjojen kärkihiihtäjäksi. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan häneltä kestää ottaa seuraava askel, voittaa henkilökohtainen mitali. Tie on ainakin oikea: ensi kaudella Lähteenmäki aikoo nostaa harjoitusmääränsä jo 800 tuntiin vuodessa, norjalaisten tasolle.

Jopa Suomen ammattimaisimpiin huippu-urheilijoihin lukeutuva Matti Heikkinen muistutti MM-kisojen päätöspäivänä, että hänen kestävyyspohjansa ei ole 50 kilometrillä vielä huippukisan vaatimalla tasolla. Heikkinen on kuitenkin systemaattisesti kehittänyt jaksamistaan, jotta saa itsestään enemmän irti lyhyemmillä matkoilla. Oslossa 2011 työ poiki jo MM-kultaa.

Heikkisen esimerkki kaiken laittamisesta peliin saa seuraajia ensi kesänä. Kaksi kuukautta Ranskan Alppeja kivunneen Heikkisen innoittamana useammalle muullekin suomalaishiihtäjälle etsitään hyviä korkean paikan leiripaikkoja hapenoton parantamiseksi.

Nuoret pääsevät liian helpolla

Val di Fiemmessä juhlineet norjalaiset tapaavat nousta aikuisten kärkeen paljon nopeammin kuin suomalaiset. Esimerkiksi 21-vuotias Heidi Weng hiihti Fiemmessä viestikullan lisäksi henkilökohtaisten kisojen sijat kolme, neljä ja kuusi. Muuan Petter Northug oli samanikäisenä jo juhlimassa Norjan viestikultaa kuusi vuotta sitten.
Suomalaisnuoret eivät ole kahdenkympin korvilla lähelläkään samaa tasoa. Harjoittelu perustuu helposti lyhyen aikavälin tavoitteiden toteuttamiseen, eikä pohjan luomiseen aikuisena menestymiselle.

Useat kestävyyslajien suomalaisnuoret ovat harjoitustaustaltaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan pohjoismaisia kilpakumppaneitaan perässä. Siksi harjoituspohjaa joudutaan rakentamaan vielä juniorisarjojen jälkeen.
Tuloskehitys hidastuu, kun aikuisenakin joutuu ensin harjoittelemaan uskaltaakseen oikeasti harjoitella kovaa.

Juha Mieto: ”Voi, voi, tämä on surkuhupaisaa”

Takavuosien hiihtosuuruus Juha Mieto ei ujostele, kun häneltä kysytään kesken Vasa-hiihdon ratkaisuhetkien arviota suomalaisen hiihdon nykytilasta. Hänen mielestään Suomesta ei puutu lahjakkaita urheilijoita, mutta harjoittelu on puutteellista.

– Harjoittelu on täysin pielessä, Mieto jyrähtää.

Mieto luettelee nopeasti tekijät, joille hiihtomenestys pitäisi rakentaa. Niitä ovat seuratyön tukeminen, riittävä taloudellinen tuki sekä harjoituksen perusasiat – nuorella iällä hankittu peruskunto, itsenä tunteminen, oikea levon ja harjoituksen suhde sekä henkinen latautuminen eli ”itsensä sukkurointi”. Näillä eväillä hiihtäjäkin menee ”vaikka seinästä läpi”.

Mieto on ilmeisen loukkaantunut siitä, etteivät vanhojen mestareiden neuvot enää kelpaa.

– Huippuharjoittelussa meillä vanhoilla jermuilla olisi paljon annettavaa, ja muissa maissa entisten huippujen kokemusta käytetäänkin. Näitä oppeja olisi hyvä antaa, mutta kun halveksitaan vaan, Mieto sanoo.

– Tämä on surkuhupaista. Olen sanonut kymmenen vuoden ajan, että jotain on tehtävä. Ihmettelen, että vuodesta toiseen seulotaan näissä samoissa ympyröissä. Voi, voi, Mieto surkuttelee ja toistaa vielä tarjouksensa.

– Pistän kaksi sormea isolle kirjalle: olisi paljon annettavaa.

– STT–KAIJA YLINIEMI