Kerttu Niskasen Tour de Ski jäi kesken keuhkovaivojen takia

Kerttu Niskanen lähtee kotiin maastohiihdon Tour de Ski -kiertueelta sairastumisen takia. Niskanen alkoi tuntea sairastumisen oireita maanantaina Sveitsissä.

– Kertun keuhkoihin alkoi pistää hiihtäessä. Hänen tautinsa on erilainen kuin muiden suomalaishiihtäjien, jotka ovat jääneet pois kiertueelta, päävalmentaja Reijo Jylhä kertoi tiistaiaamuna STT:lle.

Jo ennen kiertuetta suomalaisista sairastuivat Lari Lehtonen ja Sami Jauhojärvi. Aiemman taudin jäljiltä toipilaina kiertueen aloittaneet Ville Nousiainen ja Krista Pärmäkoski lähtivät kotiin kahden etapin jälkeen.

Kerttu Niskanen oli suomalaisnaisista kahden etapin jälkeen parhaissa asemissa, sillä hän oli kiertueella 13. sijalla.

Jylhä naurahti ironisesti, että kun maajoukkueella on ensi kertaa tällä kaudella lääkäri Markus Pörsti mukana kisareissulla, urheilijoilla tuntuu olevan lupa sairastua.

– Kertun vaiva tuntuu siltä, että siinä on kisojen kuormituksen ja kokolattiamatoilla varustettujen hotellihuoneiden pölyn yhteisvaikutusta keuhkoihin, Jylhä sanoi.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Helene Marie Fossesholm jälleen vaikeassa tilanteessa

    Helene Marie Fossesholm odottaa lääkärin tuomiota kautensa jatkosta. Pahimmassa tapauksessa kilpailukausi jää kokonaan väliin.

    by Maastohiihto.com

    08.10.2024
  • Ampumahiihdon uusi sääntömuutos herättää tunteita urheilijoiden keskuudessa

    by Maastohiihto.com

    07.10.2024
  • Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

    by Teemu Virtanen

    07.10.2024
  • Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä

    by Teemu Virtanen

    06.10.2024
  • Iltalehti: Riitta-Liisa Roponen treenaa edelleen huimia määriä

    by Maastohiihto.com

    06.10.2024