Kowalczyk voittoon myös lauantaina
Justyna Kowalzyk otti voiton Oloksella myös lauantaina, kun naiset hiihtivät viisi kilometriä vapaalla.
Justyna Kowalczyk otti voiton Oloksella myös lauantaina, kun naiset hiihtivät viisi kilometriä vapaalla.
Sään ja kovan käytön myötä kulunut latu oli saatu hiihdettävään kuntoon vaikka järjestäjät olivat vielä edellisiltana epävarmoissa tunnelmissa. Latu oli monin paikoin jäinen ja erityisesti viimeisen laskun kilpailijat joutuivat laskemaan kieli keskellä suuta.
Naisten kilpailu ei suuria yllätyksiä tarjonnut. Puolan Justyna Kowalczyk otti voiton vaikka epävirallisten väliaikojen mukaan vaakakuppi oli kääntymässä Aino-Kaisa Saariselle. Kowalzyk tuli kuitenkin lopun kuin tuulispää ja kukisti Saarisen reilulla neljällä sekunnilla.
– Latu ja reitti olivat todella nopeita. Olen tyytyväinen kilpailuun. Myös harjoituskausi on sujunut hyvin, kertoi Kowalzyk maalissa.
Kowalzyk aikoo olla Oloksella alkuviikkoon asti.
– Tämä on tällä hetkellä varmasti paras paikka maailmassa olla, kun lumi on vähissä joka puolella. Sjusöeniin siirrymme tiistaina, kehui Kowalzyk.
Toiseksi sijoittunut Aino-Kaisa Saarinen oli tyytyväinen kauden avaukseensa.
– Ensimmäisen kierroksen maltoin hiihtää hyvin, mutta toisella kierroksella oli hiukan liian kiire, kommentoi Saarinen.
Saarinen arveli kilpailun olleen hänen elämänsä nopein vitosen kisan.
– Keli oli nopea, mutta jäinen latu teki hiihdosta haastavaa. Kunto tuntuu ihan hyvältä ja odotan ensi viikonloppua kun pääsee tositoimiin, kommentoi Saarinen.
Kilpailun kolmas Riitta-Liisa Roposen hiihto sujui nousujohteisesti.
– Kilpailu ei lähtenyt kovin hyvin käyntiin, enkä osaa oikein sanoa miksi. Toinen kierros oli kuitenkin hyvä. Hävisin sillä vain pari sekuntia Justynalle.
Roponen on mukana myös huomisessa perinteisen kilpailussa. Kauden suurimmat tavoitteet ovat Tour de Ski:llä.
– Kyllä Tour de Ski on maailmancupia tärkeämpi tavoite, sillä en tule hiihtämään cupin sprinttikisoja, sanoi Roponen.
Roposen takana seuraavat sijat menivät Laura ahervolle, Riikka Sarasoja-Liljalle, Krista Lähteenmäelle ja Kerttu Niskaselle.
Tulokset
Olos, naiset 5km (v)
1. Justyna Kowalzcyk
2. Aino-Kaisa Saarinen + 4,6
3. Riitta-Liisa Roponen +10,7
4. Laura Ahervo +18,2
5. Rikka Sarasoja-Lilja +19,9
6. Krista Lähteenmäki +20,5
7. Kerttu Niskanen +22,6
8. Anastasia Slonova +25,4
9. Yelena Kolomina +27,1
10. Alena Sannikova +32,8
-Petri Ikävalko