Lahti hakee vuoden 2017 MM-hiihtoja
Suomen Hiihtoliitto ja Lahden kaupunki ovat päättäneet hakea vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuja. Hakemus on jätetty Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle. Lahti jäi edellisten, vuoden 2015 kisahaussa niukasti kakkoseksi Falunin jälkeen.
Suomen Hiihtoliitto ja Lahden kaupunki ovat päättäneet hakea vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuja. Hakemus on jätetty Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle. Lahti jäi edellisten, vuoden 2015 kisahaussa niukasti kakkoseksi Falunin jälkeen. Lahden kanssa 2017 MM-kisoista kilpailee todennäköisesti Slovenian Planica, Puolan Zakopane ja Saksan Obersdorf.
– Suomi on kärsinyt siitä, että nuo edelliset kisat olivat vuonna 2001, Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg viittaa surullisiin ”dopingkisoihin”.
– Suomalaiset ansaitsevat uudet kotikisat, Sundberg sanoo YLE:lle.
Samalla Suomen Hiihtoliitto ilmoittaa, että liiton toiminnanjohtaja toiminut Juha Viertola jättää tehtävänsä. Eroamiseen ei liity Hiihtoliiton mukaan dramatiikkaa. Liitto etsii hänen tilalleen uutta henkilöä.
– Viertola on jättämässä liiton omasta tahdostaan. Hän katsoo, että ne tavoitteet, jotka hänen tulonsa myötä asetettiin, on saavutettu, liiton puheenjohtaja Matti Sunberg kertoo.
– Ei tässä mistään ajolähdöstä ole kyse. Hänen kanssaan tehdään yhteistyötä vielä ylimenokauden ajan ja nuori mies haluaa uusia haasteita, Sundebrg tähdentää YLE:lle Viertolan lähdön taustoja.
Liitto hakee Viertolan tilalle uutta toiminnanjohtajaa, jolla on kokemusta urheilujärjestötoiminnasta sekä hyvästä taloudenhoidosta.Suomen Hiihtoliiton talous onkin noussut plussan puolelle heikkojen viime vuosien jälkeen. Toiveena onkin, että Hiihtoliitto pystyisi jatkossa panostamaan entistä paremmin huippu-urheiluun kohentuneen taloustilanteen ansiosta. On selvää, että Suomen hiihtourheilu kaipaa lisää resursseja toimintaansa, jotta Suomi olisi tulevaisuudessa maailman hiihtourheilun kärkimaita.
Lähde: YLE Urheilu