Niskanen, Laukkanen ja Ahervo 30 km:n yllätysmitalikolmikko.
Naisten 30 kilometrin SM-kilpailusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä, joka päättyi Vieremän Kerttu Niskasen voittoon. Tiukan vastuksen tarjosi Enon ampumahiihtoa päälajinaan pitävä Mari Laukkanen häviten Niskaselle vain 4,5 sekuntia. Kun vielä pronssimitalikin meni Hämeenlinnan Laura Ahervolle, niin mitalikolmikko oli aika suuri yllätys.
Kilpailu oli väliaikalähtöä parhaimmillaan, jota myös Pekka Variksen kehittämä GPS-seuranta hienosti täydensi. Tämä suunnistukseen kehitetty seurantasysteemi toimii hienosti myös maastohiihdossa. Kilpailun luonne oli mielenkiintoinen, sillä Mari Laukkanen lähti aivan kilpailun alkupäässä numerolla 9, paljon ennen muita kärkipään tyttöjä. Laukkanen kellottikin aina selvät pohjat joka väliaikapisteellä ollen myös kilpailun ensimmäinen maaliintulija. Ja Mari saikin odotella johtajan tuolissa aivan loppuun saakka, että tuleeko sieltä jopa koko kilpailun voitto.
Alusta kovinta vauhtia lähti pitämään Laura Ahervo, ottaen nopeasti kiinni edellä lähteneen seurakaverinsa Teija Lehtimäen (kilpailun 5.). Yhteistyöllä seurakaverit taivalsivat suurimman osaa kilpailusta yhdessä. 10 km:n kohdalla Ahervo johti Laukkasta yli 40 sekuntia, joka oli tässä vaiheessa kisan seitsemäntenä. Tässä vaiheessa Kerttu Niskanen oli toisena, 3 sekuntia Ahervon perässä. 11, 4 km:n kohdalla Niskanen otti kärkipaikan, jonka hän piti niukasti aina maaliin saakka. myös Laukkanen kiristi selvästi vauhtia toisella kierroksella saavuttaen Ahervoa koko ajan. Hieman yllättäen maajoukkuenaisista Aino-Kaisa Saarisesta, Riitta-Liisa Roposesta ja Krista Lähteenmäestä ei ollutkaan tänään vastaamaan kolmikon vauhtiin ja näin mitalikolmikko alkoi erottumaan. Lähimmäksi kolmikkoa pääsi Lähteenmäki ollen kisan neljäs, 20 sekuntia Ahervosta. Roponen oli seitsemäs ja Saarinen kymmenes. Selvästi näytti siltä ettei maajoukkuekolmikolla ollut tänään kaikkein liukkaimmat sukset alla. Krista kertoikin hiihdon olleen muuten hyvä, mutta suksissa oli vaan mahdottoman huono luisto. Alamäkiinkin piti kuulemma wassua työntää.
Ahervon taipuessa viimeisellä lenkillä, Niskanen ja Laukkanen kävivät voitosta ankaran taistelun, joka päättyi niukasti Niskasen voittoon. Ehkä Niskanen hyötyi lähtöpaikastaan nuo ratkaisevat 4,5 sekuntia. Tosin Kerttu kertoi, ettei kuullut lopussa mitään sekunteja, ainoastaan ”Mari, Mari”-huudot.
Maalissa mitalikolmikko oli luonnollisesti yhtä hymyä. Kerttu Niskanen kertoi aina pitäneensä 30 km:ä mielimatkanaan, mutta kun tänään mentiin sillä heikommalla eli vapaalla tyylillä, niin ihan kultaa hän ei etukäteen uskaltanut odottaa. Toki mitalimielessä matkaan lähdettiin. Niskasen taktiikka oli selvä, jyrkimmissä ylämäissä ei lähdetty höökimään, vaan niissä hiukan passailtiin. Sen sijaan loivilla alamäkiosuuksilla mentiin kovaa tosissaan töitä tehden. Tuo taktiikka palkittiin tänään Suomen mestaruudella.
Mari Laukkanen oli maalissa iloisena siitä, että tehty työ palkitaan joskus:
– Kun tässä on 4–5 vuotta harjoitellut yli 700 tuntia, niin on hienoa että tehty työ vihdoin palkitaan pitkällä matkalla. On tätä odotettukin, jutteli Mari iloisena.
Päälajiaan Laukkanen ei näiden kahden maastohiihtomitalin myötä suostu kuitenkaan vielä vaihtamaan, vaan ampumahiihto on edelleen päälaji. Alkukauden kuivilla pakkaskeleillä rasitusastma vaivasi aika pahoin Laukkasen kilpailusuorituksia, mutta keväthangilla tilanne on nyt ollut parempi. Laukkanen on käyttänyt vasta vajaan vuoden astmalääkkeitä, joten toivotaan että tilanne ja oireilu saataisiin oikeilla lääkkeillä kuntoon. Asenne Mari Laukkasella ainakin on kohdillaan, joten menestystä on lupa odottaa jatkossakin.
Pronssimitalisti Laura Ahervo antoi tänään ladulle aivan kaiken, maaten maalissa täysin uupuneena useita minuutteja maaliintulonsa jälkeen. Toivuttuaan kisan rasituksista Ahervo liikuttui ensimmäisestä henkilökohtaisesta SM-mitalistaan missään sarjassa ja lajissa todella paljon ollen äärettömän onnellinen. Ahervon taktiikkana oli lähteä kovaa liikkeelle, sillä
myöhemmässä vaiheessa on paha enää vauhtia nostaa. Hieman Ahervo lopussa taipui, mutta mitali ei ollut kuitenkaan uhattuna. Ahervo kiitteli myös seurakaveriaan Teija Lehimäkeä sekä Outi Gröndahlia matkaseurasta ja vetoavusta.Tulokset
1. Kerttu Niskanen 1.24.01,7
2. Mari Laukkanen + 4,5
3. Laura Ahervo + 48,0
4. Krista Lähteenmäki + 1.09,0
5. Teija Lehtimäki + 1.57,7
6. Satu Pirttiniemi + 2.11,6
7. Riitta-Liisa Roponen + 2.27,7
8. Outi Gröndahl + 2.46,2
9. Maija Hakala + 3.53,1
10. Aino-Kaisa Saarinen + 4.10,5
– Tero Viljanen, Puijo