Niskavamman selättänyt Johan Olsson yllättynyt menestyksestään

By Maastohiihto.com • 05.03.2012

Olsson110212hem introLahden yhdistelmäkisassa dramaattisesti kolaroinut Johan Olsson on tällä kaudella tehnyt tulosta kovalla prosentilla, sillä hiihtämästään kahdeksasta maailmancupin osakilpailusta hän on voittanut kolme.

Olsson110212hemJohan Olsson tuulettaa Nove Meston 30 km voittajana. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusLahden yhdistelmäkisassa dramaattisesti kolaroinut Johan Olsson on tällä kaudella tehnyt tulosta kovalla prosentilla, sillä hiihtämästään kahdeksastamaailmancupin osakilpailusta hän on voittanut kolme. Kauden hyvä tuloskunto on ollut 31-vuotiaalle östersundilaiselle itselleenkin yllätys, sillä syksyllä tunnelmat olivat tyystin toisenlaiset.

-En odottanut tällaista, koska harjoituskausi oli niin vaikea. Päätin keskittyä Vasaloppetiin ja tein sitä varten paljon tasatyöntöä. Siitä sitten tuli tuo (rasitusperäinen) niskavamma. En tiennyt, miten hiihtourani kävisi, Olsson kertaa.

Hän oli niskassa puristuksiin jääneen hermon aiheuttamien kipujen takia syksyllä sivussa normaaliharjoittelusta pari kuukautta, mutta pystyi siitä huolimatta voittamaan heti maailmancupin avauksessa. Niskavamma on muistuttanut olemassa olostaan viime aikoinakin. Vasaloppet jäi tällä kertaa häneltä väliin. Myöskään viime kausi ei sujunut suunnitelmien mukaan, sillä Oslon MM-kilpailuista tuli viestihopeasta huolimatta pettymys. Henkilökohtaisilla matkoilla Olsson oli parhaimmillaan kahdesti 16:s.

-Se oli rankka vuosi. Olin jatkuvasti sairaana, jouduin jättämään kisoja ja treenejä väliin ennen Osloa. Tavoittelin sieltä henkilökohtaista MM-mitalia, enkä päässyt lähellekään.

Östersundin hiihtokulttuuri kannusti ladulle

Johan Olssonia on pidetty ensisijaisesti perinteisen hiihtäjänä, vaikka hän on otti uransa ensimmäisen  sijoituksen 10 parhaan joukkoon vapaalla. Tänä vuonna hän otti myös uransa ensimmäisen voiton vapaalla, kun hän voitti avauskilpailun Sjusjöenissä. Tilanne molemmilla hiihtotavoilla menestyjänä on tuonut hänelle lisää itseluottamusta.

-Kun aloitin hiihtourani kansainvälisesti, olin parempi vapaalla. Muutama vuosi sitten kehityin paremmaksi perinteisen hiihtäjäksi, Olsson sanoo.

Moni hiihtäjä satsaa erityisesti korkealla harjoitteluun Sotshin olympialaisia ajatellen. Olsson ei kuulu niihin, sillä hän ei aio lisätä korkealla harjoittelua yhtään normaaliin verrattuna. Yksi iso syy on perhe, omalla urheilijaurallaan muun muassa parisprintin olympiakultaa voittanut vaimo Anna ja tytär Molly, jonka luota Olsson ei halua olla enempää pois.

-Lisäksi olen aina pärjännyt hyvin korkealla, ja olen jo 31-vuotias, joten minulla on kokemusta.

Olsson on kotoisin Skultunasta eteläisestä Ruotsista, mutta jo parikymmentä vuotta hänen kotinsa on ollut Östersundissa. Juniorina Olsson harrasti myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta ne jäivät Östersundiin muuton myötä vähitellen.

-Jääkiekosta on varmasti ollut apua siihen, että opin vapaan tekniikan. Kestävyyteni on aina ollut parempi kuin tekniikkani jääkiekossa ja jalkapallossa, olin treeneissä aina pisimpään. Östersundissa kulttuuri oli toisenlainen, siellä jääkiekko ja jalkapallo eivät olleet niin suosittuja, mutta hiihto sen sijaan oli. Aloin hiihtää kuten luokkatoverini. Ensimmäisessä kilpailussani tosin olin viimeinen, hävisin kaksi minuuttia, Olsson muistelee.

Henkinen valmentaja opettanut keskittymään

Siitä hän on kulkenut pitkän tien. Kaksi pronssia ja viestikultaa Vancouverin olympialaisista voittanut Olsson on osa menestyksekästä ja hyvin yhdessä toimivaa Ruotsin miesten maajoukkuetta. Silti hänen suurin motivaationsa on aina ollut itsensä ja kroppansa kehittäminen.

-Tottakai voittaminen on hauskaa silloin kun niin käy, mutta se tulee bonuksena kaiken päälle.

Valmentajansa Joakim Abrahamssonin lisäksi Olssonin tärkeä taustatuki on jo kymmenen vuoden ajan ollut henkinen valmentaja Stig Wiklund.

-Hän on opettanut minulle paljon keskittymisestä. En ole ihmisenä ehkä niin kurinalainen, enemmänkin boheemi. Stig on opettanut minulle keskittymistä. Olen oppinut hyödyntämään vahvuuksiani, vapaa-ajallaan mielellään kalastava Olsson sanoo.

Tällä hetkellä Olssonin ajatukset on suunnattu Sotshin olympialaisiin, joka saattaa olla hänen uransa päätöskausi. Jo kaksi henkilökohtaista olympiapronssia voittanut mies haluaa Sotshista kirkkaimman mitalin. Sitä ennen haasteita riittää vielä tällä kaudellakin.

-Holmenkollenin 50 kilometrillä ovat minun suurimmat mahdollisuuteni tehdä hyvä tulos nyt loppukaudesta. Jos pääsisin siellä palkintopallille, olisi hienoa. Stig on kuitenkin opettanut, että pitää keskittyä siihen mitä osaan eikä miettiä odotuksia, Olsson sanoo.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024