Norjalaiset siirsivät hiihtokilpailunsa 360 km Olokselle

By Maastohiihto.com • 12.12.2011

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Oloksella hiihdetään kilpaa. Mutta siinä on jo vähän enemmän, että kilpailun järjestää norjalainen seura ja osallistujat ovat norjalaisia. Tähän ratkaisuun päätyi Tromssan läänistä kotoisin oleva Nordreisa IL lumipuutteen vuoksi.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Oloksella hiihdetään kilpaa. Mutta siinä on jo vähän enemmän, että kilpailun järjestää norjalainen seura ja osallistujat ovat norjalaisia. Tähän ratkaisuun päätyi Tromssan läänistä kotoisin oleva Nordreisa IL lumipuutteen vuoksi.

Lumenpuute on ollut ongelmana myös pohjoisessa ja Pohjois-Norjassa Tromsan läänissä olevassa Nordreisassa ei ollut riittävästi lunta perinteisen Tour de Reisan järjestämiseen viime viikonloppuna. Järjestävä seura Nordreisa IL ei halunnut kuitenkaan peruuttaa kilpailujaan, vaan päätyi varsin mielenkiintoiseen ratkaisuun. Seura päätti siirtää kisansa toiseen paikkaan ja kokonaan toiseen maahan eli Suomeen ja Olokselle, jossa on mainiot hiihto-olosuhteet. Matkaa kilpailujen siirrolle tuli 360 kilometriä. Tästäkin ratkaisusta päätellen norjalaiset ovat todellista hiihtokansaa.

– Meidän täytyy järjestää kilpailut, sitä vartenhan ihmiset harjoittelevat, perusteli kilpailun johtaja entinen Norjan maajoukkuehiihtäjä Karl-Gunnar Skjönsfjell tätä mielenkiintoista ratkaisua.

– Nordreisassa ei ole tällä hetkellä lunta, mikä on todella poikkeavaa. Vain jäätä ja liukasta. Täällä ei voi siis hiihtää eikä mennä edes rullasuksilla. Olisi ollut kuitenkin tyhmää perua kilpailut, sillä kilpailujen vuoksihan ihmiset harjoittelevat. Tärkeintä on järjestää kilpailuja ja aktiviteetteja, sanoo Skjönsfjell.

Siirron seurauksena osallistujamäärät putosivat arvioidusta 150 hiihtäjästä 85:een, joten tuloja seura tässä menetti jonkun verran. Ja päälle tulivat vielä majoitus- ja matkakustannukset. Karl-Gunnar Skjönsfjellin mukaan kilpailu kannatti kuitenkin ehdottomasti järjestää. Paikalla oli myös kovia hiihtäjiä, kuten Norjan maajoukkueessakin esiintynyt Snorri Einarsson ja naisten puolella Sara Svendsen.

Skjönsfjell toimii myös pohjoisnorjalaisen Nord-Troms lukion hiihtolinjan valmentajana ja hän oli tuonut myös reilut 20 hiihtäjää mukanaan leirille Olokselle parempien hiihto-olosuhteiden äärelle. Norjalaisten hiihtoinnostus on sitä luokkaa, että kisat järjestetään vaikka toisessa maassa, jos se ei kotona onnistu. Tärkeintä kun on päästä hiihtämään.

Lähde: Langrenn.com

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Maastohiihtouutisia: FIS oikeuteen, Salppurin kisaohjelma julki ja Suomen Cup alkaa jo kuukauden päästä

    Hiihtokausi lähestyy ja maastohiihtoon liittyviä uutisia tulee julki yhä enemmän. Itävallan ja Saksan hiihtoliitot ovat nostaneet oikeuskanteen Kansainvälistä hiihto- ja lumilautaliittoa vastaan (FIS). Salpausselän kisat päättävät ensi kauden hiihdon maailmancupin ja tiivis ohjelmapaketti on nyt lyöty lukkoon. Kotimainen hiihtosarja Suomen Cup alkaa jälleen Vuokatista tasan kuukauden päästä.

    by Teemu Virtanen

    02.10.2024
  • Ville Ahonen oli vähällä lopettaa hiihtouransa

    by Maastohiihto.com

    01.10.2024
  • Veteraanien talvikisat Suomeen, Kontiolahti jäi ilman MM-kisoja ja Cogneen maailmancupin hiihto

    by Teemu Virtanen

    01.10.2024
  • Ski Classics julkaisee uuden Pro Team -rakenteen

    by Maastohiihto.com

    30.09.2024
  • Niko Anttola odottaa itseltään paljon

    by Venla Rantala

    29.09.2024