Petter Northug luopuu yksityistallisuunnitelmistaan ja jatkaa maajoukkueessa
Norjassa on käyty viime aikoina kovaa spekulointia Petter Northugin suunnitelmista perustaa yksityistalli, joka samalla toisi hänelle suurta taloudellista hyötyä. Nyt norjalaisen VG:n saamien viimeisten tietojen mukaan Northug on kuitenkin päättänyt luopua näistä suunnitelmistaan ja päättänyt jatkaa maajoukkueessa.

VG:n mukaan Northug on ymmärtänyt, että olisi ”täysin mahdotonta” vaihtaa maajoukkue yksityistalliin ja niin hän jatkaa maajoukkueessa myös ensi kaudella. Näin tullaan välttämään se suuri kohu ja häly, minkä yksityistalliin siirtyminen olisi aiheuttanut. Northug oli jo saanut massiivisen miljoonatarjouksen Arena Group konsernilta, joka olisi sisältänyt mm. neljän miljoonan kruunun vuosipalkan Petterille itselleen, sekä puolen miljoonan palkat hänen veljelleen ja isälleen. Tämä tarjous olisi kattanut myös toiminnan maajoukkueen ulkopuolella.
Kovista taloudellisista houkutuksista huolimatta Petter Northug on päättänyt kuitenkin sanoa ”ei” tälle tarjoukselle ja hän tulee jatkamaan maajoukkueessa entiseen tapaan, mistä Norjan Hiihtoliitossa ollaan erittäin tyytyväisiä.
Northug aikoo kuitenkin joka tapauksessa panostaa ensi kaudella myös hiihtomaratoneihin ja tähän liittyviä yhteistyöneuvotteluja on edelleen vireillä.
Lähde: VG