Reisivamma estänyt Björgenin juoksuharjoittelun
Kulunut kesä ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan Norjan hiihtotähdellä Marit Björgenillä. Björgen on kärsinyt reisilihaksen ylirasitustilasta, joka on estänyt juoksuharjoittelun viimeisen kolmen viikon aikana.
Kulunut kesä ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan Norjan hiihtotähdellä Marit Björgenillä. Björgen on kärsinyt reisilihaksen ylirasitustilasta, joka on estänyt juoksuharjoittelun viimeisen kolmen viikon aikana.
Reiden rasitusvammasta huolimatta Marit Björgen on kuitenkin edelleen luottavainen tulevien Val di Fiemmen MM-kisojen suhteen.
– En usko, että se on jarruttanut minun valmistautumista tuleviin MM-kisoihin, sillä olen pystynyt tekemään hyvin korvaavaa harjoittelua, kertoi Björgen trondheimilaiselle Adresseavisen-lehdelle.
Vamman takia Björgen katsoi paremmaksi jättää muutaman hiihtotapahtuman väliin kesällä, mutta esimerkiksi viimeksi tiistaina hän teki 80 kilometrin pyörälenkin Therese Johaugin kanssa tämän kotimaisemissa. Mukana pyörälenkillä olivat myös Marthe Kristoffersen, Vibeke Skofterud ja Kristin Störmer Steira.
Björgenin tekee kuitenkin jo kovasti mieli juoksemaan, joka on tärkeä osa hänen harjoitteluaan.
– Itse olen sitä mieltä, että olen pystynyt harjoittelemaan hyvin heti toukokuusta alkaen. Toistaiseksi olen tänä kesänä panostanut erityisesti perinteiseen tyyliin jyrkissä ylämäissä. Tämän johdosta alan vähitellen olemaan jo tosi kärsimätön päästäkseni jälleen tekemään myös juoksulenkkejä, Björgen myöntää.
Lähde: Adresseavisen