Riitta-Liisa Roponen vaihtaa Fischerille
Riitta-Liisa Roponen on päättänyt pitkäaikaisen yhteistyönsä Atomicin ja Salomonin kanssa. Roponen hiihtää jatkossa Fischerin monoilla ja suksilla.
Riitta-Liisa Roponen on päättänyt pitkäaikaisen yhteistyönsä Atomicin ja Salomonin kanssa. Roponen hiihtää jatkossa Fischerin monoilla ja suksilla.
Roponen haluaa uransa viimeisille vuosille parhaat mahdolliset lähtökohdat.
–Uskon, että Fischer auttaa saavuttamaan maailman terävimmän kärjen, sanoo Roponen, jolta löytyy jo palkintokaapistaan muun muassa parisprintin ja viestin MM-kultaa, yksi henkilökohtainen maailmancupin osakilpailuvoitto sekä 13 henkilökohtaista SM-kultaa.
Roponen haluaa kiittää Patrolia ja Fischeriä saamastaan mahdollisuudesta ja paikastaan Fischerin tallissa.
– Haluan näyttää tulevina vuosina, että olen paikkani Fischerillä ansainnut, sanoo Riitta-Liisa Hevoskuurille.
Roponen on ehtinyt jo tutustumaan uusin suksiin ja monosysteemiin ja välineet tuntuvat erinomaisilta.
– Uuden kaluston rakentaminen vaatii varmasti työtä mutta luotan täysin Fischerin kykyyn toimittaa myös minulle huippusuksia. Hiihdossa välineiden merkitys on aina ollut merkittävä mutta nykyisissä kilpailumuodoissa välineet korostuvat entisestään, painottaa Roponen.
Roponen on tyytyväinen alkukauden harjoitteluunsa.
– Harjoituskausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja seuraavana on oma leiri Levin maastoissa heinäkuun loppupuolella.