Saapunki ja Ojansivu talven ensimmäiset nuorten SM-kultamitalistit

By Maastohiihto.com • 22.01.2012

Kuusamon Erä-Veikkojen Susanna Saapunki ja Ylöjärven Ryhdin Antti Ojansivu veivät talven ensimmäiset nuorten Suomen mestaruudet, kun 20-vuotiaiden yhdistelmähiihdon mitaleista hiihdettiin Valkeakoskella.

Kuusamon Erä-Veikkojen Susanna Saapunki ja Ylöjärven Ryhdin Antti Ojansivu veivät talven ensimmäiset nuorten Suomen mestaruudet, kun 20-vuotiaiden yhdistelmähiihdon mitaleista hiihdettiin Valkeakoskella.

Naisten 5+5 kilometrillä mestaruustaisto ratkesi vasta loppukirissä, kun Saapunki jätti Anni Kainulaisen hopealle 0,4 sekunnin erolla. Myös pronssista käytiin loppukiritaisto, jonka vei Saana Kemppainen. Kemppainen hävisi Saapungille jo 51,2 sekuntia. Saapunki kertoi etukäteen sopineensa Kainulaisen kanssa, että kaksikko hiihtäisi yhteisvedolla muilta karkuun. Yhteistyö toimi.

– Hiihdettiin kyllä 9 kilometriä enemmän VK-vauhtia kuin kisaa, Saapunki kertasi iloisena matkavauhtia.

Vauhti oli kuitenkin tehokasta muihin nähden, sillä eroa syntyi jo perinteisen osuudella.

Saapungilla on ollut hyvä alkutalvi, sillä hän oli muun muassa Vuokatin Skandinavia-cupissa vapaan kympillä viides. Hän on myös saanut olla terveenä, joten lähtökohdat ovat hyvät nuorten MM-kisojen lähestyessä.

– Seuraavaksi hiihdän Keuruulla perjantaina ja lauantaina. Toivottavasti siellä saisin sellaista rentoa hiihtoa, että saisin jatkettua hyviä hiihtoja, Saapunki sanoi.

Miesten 10+10 kilometrillä ei loppukirikamppailua mestarin ratkaisemiseksi tarvittu, sillä Antti Ojansivu jätti Iivo Niskasen 30,2 sekunnin päähän. Sami Lähdemäki vei pronssin 20 sekuntia Niskaselle hävinneenä. Niskanen intoutui perinteisen osuudella karkaamaan kilpakumppaneiltaan, ja oli parhaimmillaan puolen minuutin johdossa Ojansivulta ja Lähdemäeltä.

– Piti hiihtää ensimmäinen kierros aika rauhassa, mutta Iivo innostui, ja päästin sen menemään. Suksen vaihto meni hyvin, ja sen jälkeen vapaa lähti kulkemaan, vaikka oli aika kova hapotus. Noin 14 kilometrin kohdalla sain Iivon kiinni ja hän päästi ohi, Ojansivu kertasi kilpailunsa käänteitä.

Niskasen hän karisti peesistään lähes saman tien. Lopulta aikaero hopeamitalistiin oli yllätys.

– Todellakin. Mitalista lähdin hiihtämään. Yllätys oli se, että Sami jäi vapaan osuudella, Ojansivu sanoi.

Ylöjärveläinen Ojansivu otti 20-vuotiaissa ensimmäisen mestaruutensa. Viime kaudella hän voitti EYOF-kultaa ja nuorten MM-viestipronssia sekä hallitsi 18-vuotiaiden SM-kisoja. Tänä talvena tähtäin on nuorten MM-kisoissa.

– Pari viikkoa oli joulun aikoihin sairastelua, se vähän hidasti. Vauhti on nyt ollut kohtuuhyvää. Hyvältä näyttää Turkkiakin ajatellen, hyvässä nousuvireessä oleva hiihtäjä sanoo.

Ojansivu kilpaili Suomen Cupissa Vantaalla ja hakee lisää kovia kisoja Keuruulla yleisen sarjan SM-hiihdoissa ensi viikonvaihteessa.

Nuorten SM-hiihdot jatkuvat Kiteellä 4.-5. helmikuuta. Nuorten MM-kilpailut käydään Turkin Erzurumissa 19.-26. helmikuuta.

>>Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024