SkiGo perustaa oman hiihtotallin
Ruotsalainen voidevalmistaja SkiGo julkisti viikonloppuna hiihdetyn Skarverennetin yhteydessä perustavansa oman tallin.
Ruotsalainen voidevalmistaja SkiGo julkisti viikonloppuna hiihdetyn Skarverennetin yhteydessä perustavansa oman tallin.
Team SkiGossa hiihtävättulevalla kaudella muuan muassa parisprintin maailmanmestari Johan Kjølstad ja lauantaina Norjan toiseksi suurimman massahiihdon Skarverennetin Petter Northugin nenän edestä voittanut Chris Jespersen. Lisäksi Hevoskuurin saamien tietojen mukaan Team United Bakeriesissä aiemmin hiihtänyt Arne Post on maanantaina vahvistanut siirtyvänsä Team SkiGohon.
Team SkiGo pyrkii hyödyntämään harjoituskaudella ryhmäharjoittelua, useimpien tallin hiihtäjien asuessa Trondheimissa. Tallipäällikkönä tulevalla kaudella tulee toimimaan Henrik H. Kvissel.
Tallin ennakkoon kovin hiihtäjä Johan Kjølstad on sprintin lisäksi näyttänyt, että häneltä löytyy äärimmäistä kestävyyttäkin. Lähes kylmiltään mies on hiihtänyt Vasaloppetissa kahtena viime vuonna sijat 10. ja 5.
Nähdäänkö Team SkiGota Suomessa tulevana talvena?
– Todennäköisesti ainakin osa tallin hiihtäjistä nähdään Jämi42 – Skissä pari viikkoa ennen Vasaloppetia, mutta tarkemmin en osaa vielä sanoa. SkiGo tulee joka tapauksessa näkymään Suomessa yhä enemmän tulevaisuudessa, kommentoi SkiGon Peter Wall Hevoskuurille.