Sundby voitooon – Heikkinen tyytyväinen omaan hiihtoonsa
Salpausselän kisojen 15 kilometrin vapaan väliaikalähtökisan paras suomalainen oli kymmenenneksi hiihtänyt Matti Heikkinen. Kaikkiaan maailmancup-pisteille hiihti kolme suomalaismiestä. Lari Lehtonen sijoittui 15:nneksi ja Ville Nousiainen 23:nneksi. Maajoukkue-edustuksen saanut Kari Varis lähti toipilaana ladulla sijoittuen sunnuntain kisassa 57:nneksi.
Kotiyleisön edessä kymmenenneksi hiihtänyt Matti Heikkinen jäi kisan voittaneesta Martin Sundbystä 57,6 sekuntia.
– Ihan tyytyväinen olen: Kymppisakkiin pitää onnistua ja tänään oli hetkittäin ajamisen iloa. Kyllähän nuo Sotshin kisat siihen sairasteluun meni. Nyt alkaa jo vähän happi kulkemaan. Se vaan on ihan eri tunne hiihtää, kun elimistö on kunnossa. Tänään oli vähän haastava keli, porukalla oli erivärisiä pohjia. Tänä talvena on välinerintamalla tullut pitkästä aikaa jotain uutta ja osassa kisaa niihin muutoksiin on osattu reagoida ja osaan ei.
Heikkisen mukaan palautuminen Sotshin 50 kilometrin kisasta on sujunut tyydyttävästi.
– Siinä on hetken arvokisatyhjiö, kun tekee monta vuotta sen eteen työtä ja istuu siellä olympialaisten päättäjäisissä, niin tulee semmoinen tunne, että se on tässä. Onneksi tässä on vielä hyviä kisoja edessä, maailmancup jatkuu ja Vaajakoskella hiihdetään Suomen mestaruuksista.
Toiseksi parhaasta suomalaishiihdosta Salpausselän kisoissa vastannut Lari Lehtonen sijoittui 15:nneksi jääden 1.19,8 voittajasta. Lehtonen mietti vielä lauantaina, lähteekö sunnuntaina ladulle.
– Pitkään mietin, että starttaanko ollenkaan, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä päätökseltä lähteä tähän kisaan. Kai se kohtuullinen perussuoritus oli. Tuntui paremmalta kuin odotin, on ollut vaikeuksia palautua Sotshin viidestäkympistä ja kotimatkasta, Lehtonen kertoo.
Suomalaishiihtäjien hyvä menestys olympialaisissa sekä viikonlopun suosiollinen keli on houkuttelut paljon katsojia myös ladun varrelle.
– Lahdessa on aina ollut hyvä tunnelma ja erityisesti tänä viikonloppuna on tullut yleisöä hyvin paikalla. Pää kylmänä ja yleisöstä otin irti sen energia, mitä siitä on otettavissa. Erityisesti maastossa oli hieno hiihtää, siitä saa aina lisäpotkua, kun kotiyleisön edessä hiihtää. Varsinkin maaliintulossa oli mukavan kovaäänistä kannustusta, Lehtonen kiittelee.
Keuhkovaikeuksien kanssa kamppaileva Ville Nousiainen hiihti Lahdessa 23:nneksi:
– Touriin asti kausi meni suunnitelmien mukaan, mutta sitten tuli pahoja vaikeuksia. Olympialaiset meni suteen omalta kohdalta. Mun ongelmat menee ohi vaan kunnon levolla. Keuhkot on niin rikki, että ei saa täysillä irti siellä. Mä luulen, että olen kuitenkin melko lailla samassa hapessa kuin muutkin olympialaisissa olleet. Ei täällä loppukaudesta kukaan, joka on kiertänyt maailmancupia ja ollut olympialaisissa, ole sataprosenttisessa iskussa.
Myös Nousiainen kiitteli Salpausselän kisojen tunnelmaa ja kotiyleisön tukea.
– Aivan mieletön huuto koko ajan ja viimeisellä ringillä varsinkin yleisöstä oli todella paljon apua.
Lahden maailmancupissa Suomella oli neljä mieshiihtäjä maajoukkue-edustuksessa. Viime viikon flunssan kanssa kamppaillut Kari Varis jäi voittajasta 2.45,2 sijoittuen kisassa 57:nneksi.
– Ei kovin hyvä fiilis ole. Lähdin viivalle, vaikka koko viikon on ollut tosi paha flunssa. Ainoa maailmancupin startti tänä vuonna, ei ollut paljon menetettävää, mutta meno oli sen mukaista, mitä odotinkin. Pitäisi olla täysin terve, että täällä perjää. Loppukausi, niin on käytävä yrittämässä. Hyvä oli latu hiihtää ja suksi oli tänään tosi luistava. Nyt kyllä vähän harmittaa, että kaikki muu oli kunnossa paitsi mies. Hyvä hiihtokeli tänään, mutta miehessä oli nyt vikaa.