Vasaloppet liian kova pala järjestäjille?
Vasaloppetin osanottajamäärät ovat kasvaneet huomattavasti ja tämä kuormittaa järjestäjiä.
Onko Vasaloppetista tulossa jo liian iso tapahtuma pääosin talkootyöllä pyörivälle järjestelyorganisaatiolle? Taalainmaalta kuuluu huhuja siitä, että ympärivuotiseksi monen osatapahtuman ansiosta kasvanut Vasaloppet kuormittaa liikaa nykyisiä jäsenseuroja.
Ongelmana ei ole pelkästään Vasaloppet vaan järjestäjäseurojen muu toiminta. Esimerkiksi IFK Mora toimii hiihdon ohella myös suunnistuksessa, yleisurheilussa, jalkapallossa, alppilajeissa sekä voimistelussa. Jaoston omat järjestelyt vievät resursseja. Lisäksi jokaisella ryhmällä on omat edustusryhmänsä sekä nuorisotoimintaa, joka toimii pääosin vapaaehtoisvoimin.
Längd.se viittaa uutisessaan IFK-Kamraten-lehteen, joka on Vasaloppetin järjestämisestä pääosin vastaavan IFK Moran seuralehti. Pääkirjoituksessaan Björn Wrahme on huolestunut erityisesti niiden henkilöiden jaksamisesta, jotka toimivat vastuullisissa tehtävissä sekä Vasaloppetissa, että järjestelyseurojen tai jaostojen omissa vastuutehtävissä. Hänen mukaansa esimerkiksi Vasaloppetin kesäinen maastopyöräilytapahtuma CyckelVasan ei ole pelkästään positiivinen asia.
-Tiettyjä henkilöitä ei saa ylikuormittaa. Jos he menettävät innostuksensa, liikumme heikoilla jäillä. Vaikka järjestelyt itsessään menevät todella hyvin, on CykelVasan yksi päivä lisää, johon täytyy käyttää valtavasti voimavaroja, Wrahme kirjoittaa.
Lisäksi Wrahmen mielestä seurojen oma toiminta on niiden tärkein asia, ei Vasaloppetin järjestäminen ja kehittäminen.
Vasaloppetin järjestelyistä vastaavat kaksi seuraa Sälens IF sekä IFK Moras. Jälkimmäisenä mainittu seura järjestää ensi vuonna myös viikon mittaiset suunnistuksen EM-kilpailut, joiden järjestelyt eivät hoidu pelkästään vasemmalla kädellä.
Vasaloppetin toimitusjohtaja Jonas Bauer yhtyy Wrahmen huoliin. Hänen mukaansa Vasaloppetin järjestelyissä on nyt mukana puolensataa seuraa, mutta uusien seurojen rekrytointi voisi olla myös mahdollista. Sälens IF ja IFK Mora hoitavat kolmasosan urakasta muiden seurojen hoitaessa loput.
-Periaatteessa jokin suuri pyöräilyseura voisi ottaa CykelVasanin vastuullensa. Mutta pitääkö Vasaloppetin hiljentää kehitysvauhtiaan sen takia kun järjestäjäseurat eivät pysy mukana? Vastaus kysymykseen on ei!, kertoi Bauer Taalainmaan sanomalehdissä.
Vasaloppet ja sen kaikki alatapahtumat ovat edelleen hyvissä käsissä ja sujuvat järjestelyiltään erittäin hyvin. Joka tapauksessa järjestäjäorganisaation sisällä on nyt herätty myös tulevaisuutta ajatellen. Vaikka järjestelyissä on mukana tuhansia henkilöitä, kasaantuu vastuullisimmat tehtävät aina muutamien yksittäisten henkilöiden harteille.
Langd.se: ”Vasaloppet för stort för arrangörsklubbarna”