Vuokatti Ski Team miesten Suomen Cupin voittoon
Vuokatti Ski Team otti selkeän voiton Suomen Cupin finaalissa miesten 3×10 kilometrin viestissä. Samalla Vuokatti voitti myös cupin viestimestaruuden.
Vuokatti Ski Team otti selkeän voiton Suomen Cupin finaalissa miesten 3×10 kilometrin viestissä. Samalla Vuokatti voitti myös cupin viestimestaruuden. Jämsänkosken Ilves sijoittui sekä Rukan kisassa että cupissa toiseksi ja Vantaan Hiihtoseura kolmanneksi.
Avausouus oli Vuokatti Ski Team Kainuun Iivo Niskasen näytöstä ja parhaimmillaan hän oli yli puolen minuutin johdossa. Jämsänkosken Ilveksen Henri Jelonen teki hyvän nousun loppua kohti, ja vaihdossa hän oli Niskasta 25 sekuntia perässä. Oulun Hiihtoseuran Heikki Palosaaren ero Niskaseen oli 39 sekuntia ja Vantaan Niklas Collianderin 46.
Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen aloitti toisella osuudella kovan takaa-ajon ja oli pystynyt jo ensimmäisellä kierroksella lohkaisemaan Vuokatti Ski Teamin Mikko Koutaniemen johdosta puolet pois. Toisella kierroksella Pentsinen jo ohitti Koutaniemen ja pudotti vuokattilaisen peesistään. Vantaan Hiihtoseuran Janne Mononen oli ohittanut Oulun Hiihtoseuran Lasse Paakkosen ja hiihti tiukasti Koutaniemeä kiinni. Koutaniemi piti kuitenkin Monosen takanaan.
Voitto oli kolmen kauppaa, sillä vaihdossa Jämsänkosken Ilveksen Jussi Simula pääsi ankkuriosuudelle 35 sekunnin johdossa matkaan. Hän sai kuitenkin takaa-ajajaksi Vuokatti Ski Teamin Sami Jauhojärven ja 15 sekuntia Jauhojärven perään lähteneen Vantaan Hiihtoseuran Matti Heikkisen. Jauhojärvi sai Simulan kiinni toisen kierroksen lopussa, Heikkisen ero kärkeen oli pysynyt samassa.
Jauhojärvi ratkaisi voiton Vuokatti Ski Teamille radan jyrkimmän nousun loppuosassa ja kasvatti eron Simulaan lopulta 27 sekuntiin. Heikkinen toi Vantaan Hiihtoseuran kolmantena maaliin, 47,5 sekuntia Vuokatille hävinneenä.
– Se auttoi paljon, että minulla oli tänään parempi suksi kuin Jussilla, Sami Jauhojärvi kommentoi.
Kakkossija lauantaina riitti Jämsänkosken Ilvekselle hopeatilaan viesticupin kokonaispisteissä. Se tyydytti joukkueen ankkuria Jussi Simulaa.
– Saimme varmistettua tuon hopeatilan, mikä oli tavoitteena. Suksi oli tänään huono. Kävin pikkaisen liian aikaisin aamulla testaamassa, Simula pohti.
Kolmospaikan miesten viestissä nappasi Vantaan Hiihtoseura. Ankkuri Matti Heikkinen tyytyi kommentoimaan kisaa lyhyesti.
– Hiihto tuntui pahalta, mutta pronssia tuli.
Suomen cup päättyy sunnuntaina hiihdettäviin yhteislähtökisoihin. Tälle kaudelle ohjelmaan tullut Suomen cup on ollut hiihtäjille mieluinen uudistus.
– Suomen cup on ollut tervetullut uudistus. Tämä antaa enemmän mahdollisuuksia karsia hiihtäjiä maailmancupin kisoihin, sunnuntain päätöskisaan cupin pistekärjestä lähtevä Jauhojärvi toteaa.
SUOMEN CUP, RUKA
3×10 KM P, MIEHET
1. Vuokatti Ski Team Kainuu 1.21.39,4
(Iivo Niskanen, Mikko Koutaniemi, Sami Jauhojärvi)
2. Jämsänkosken Ilves + 26,9
(Henri Jelonen, Anssi Pentsinen, Jussi Simula)
3. Vantaan Hiihtoseura + 47,5
(Niklas Colliander, Janne Mononen, Matti Heikkinen)
4. Imatran Urheilijat + 1.40,1
5. Valkeakosken Haka + 2.21,6
6. Ounasvaaran Hiihtoseura + 2.30,2
7. Vuokatti Ski Team Kainuu 2 + 2.48,5
8. Oulun Hiihtoseura + 3.57,2
Suomen Cup miesten viesticup kokonaistilanne:
1. Vuokatti Ski Team Kainuu 720
2. Jämsänkosken Ilves 570
3. Vantaan Hiihtoseura 408
4. Imatran Urheilijat 374
5. Ounasvaaran Hiihtoseura 318
6. Oulun Hiihtoseura 300
7. Valkeakosken Haka 286
8. Kouvolan Hiihtoseura 262
Lähde: YLE Urheilu- Maastohiihdon tiedotus