Remi Lindholm luottaa kovaan määräharjoitteluun

By Teemu Virtanen • 06.11.2023
Remi Lindholm tunnetaan hiihtäjänä, joka ei pelkää harjoittelua. 25-vuotias urheilija treenaa hurjia määriä tavoitteenaan rakentaa sellainen kestävyyspohja, joka ei petä vuosien karttuessa. Tässä artikkelissa tutustutaan paremmin Remin harjoitteluun tämän kesän aikana ja yleisesti ottaen.

Vuoden aikana Remi kuluttaa rullasuksien pyörien kumia ja lenkkitossujen pohjia noin 1200 tunnin verran. Kuivaharjoittelukaudella viikkomäärät pyörivät 30 tunnissa, joista noin puolet on rullahiihtoa ja toinen puoli juoksua. 

”Treenikesä oli aika samanlainen kuin viime vuonna. Vähän ollaan panostettu enemmän pertsan hiihtoon eli vuorohiihtoon, että oppisi sitä vähän hiihtämään. Liukua pitäisi saada paremmin vuorohiihtoon, ettei se olisi sellaista juoksemista. Matolla ollaan hiihdetty pertsaa pelkästään ylämäkeen,” hiihtäjä valaisee viime kesän harjoittelunsa pääpainopistettä.

Maajoukkueurheilija kertoi harjoitelleensa toukokuusta heinäkuuhun Vuokatissa, jossa uudistettu rullahiihtorata on toiminut loistavana harjoittelualustana. Mäkinen maasto on taannut riittävän tehokkaat harjoitukset, ja nousumetrejäkin on tullut kerrytettyä riittävästi. Vapaalla hiihtotavalla myös kuokkaa on päässyt tekemään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös Vuokatin Porttivaaran lenkki on toiminut hyvänä juoksuratana rullahiihdon ohella.

Vuokatin lisäksi Remi haki määrää ja vaihtelua harjoitteluun Ylläkseltä, jonne hän meni heinäkuun puolessa välissä Miro Karppasen kanssa. Siellä parivaljakko teki kesän kovimman treeniviikon.  

”Aloitettiin Taivalkosken rullakisoilla, joka oli 40 km kisa matkan varrella Ylläkselle. Miro voitti ja minä oli seitsemäs. Meni piikki poikki pari kertaa, mutta en ois muutenkaan pärjännyt siinä kisassa. Siitä mentiin sitten Ylläkselle ja oltiin siellä 10 päivää. Aika paljon tuli juoksua ja rullahiihtoa. Kaikki päivät oli kovia, keskimäärin seitsemän tuntia per päivä. Kaksi kertaa päivässä käytiin treenaamassa, ja yksi 150 km tasurilenkki oli myös ohjelmassa viimeisenä päivänä.”

Hiihtäjä käyttää juoksua sekä peruskestävyyslenkkinä että tehoharjoituksena. Kesällä juoksu sujuu ilman sauvoja ja syksyllä jalkalenkit muuttuvat enemmän sauvarinnepainotteisiksi.

”Perusjuoksutreeni tehoharjoituksena voi olla 5 x 2 km tasaisella anaerobisen kynnyksellä tai sitten 3 x 5 km ylämäkeen vauhtikestävyytenä. Tasuritreeniä tulee myös aika paljon, mutta yleensä ihan pk-treeninä. Tykkään siitä pitkänä treeninä. Jos on ollut vaikka tehoja päivää ennen, niin sitten teen mielellään pitkän palauttavan tasurilla. En yleensä ota siihen mitään nopeusvetoja tai muita vastaavia. Ei se kyllä ois huono, vaikka vetäis nopeusvetoja siihen päälle,” Remi pohtii mielessään.

Hiihtäjä kertoo, että hänellä ei ole varsinaista treenifilosofiaa tai formaattia. Hänen viikkonsa ovat melko lailla samanlaisia, jolloin pitkät lenkit ja tehoharjoitteet ovat samalla viikolla. 

”Olen todennut, että mitä enemmän ja kovempaa treenaa, sitä paremmin pärjää sitten kisoissakin. Oon nyt kolme vuotta treenannut enemmän, ja koko ajan on mennyt tasaisesti ylöspäin. Jossain vaiheessa täytyy keksiä jotain lisää, kun määriä ei enää hirveästi voi nostaa. En oo kyllä miettynyt vielä, mitä pitäis tehdä tulevaisuudessa. Tehoja varmasti voi lyödä vielä lisää, ja onhan sekin mahdollista, että tiputtaa vähän määriä. Ehkä sillä vois saada seuraavan buustin. Koen, että 25-vuotiaana ei ihan vielä tarve laskea määriä ja lisätä tehoa, mutta jossain vaiheessa kyllä.”

Hurjia määräviikkoja takova urheilija tunnustaa olevansa kesäkaudella usein aika rajoilla sekä fyysisesti että henkisesti. Kaikki harjoittelu tähtää kuitenkin siihen, että suksi kulkee talvella riittävän liukkaasti.

”Kisakausi on mulle helpompaa kuin treenikausi, jolloin oon suht väsynyt koko ajan. Talvella kun vähän keventää treeniä ja vetää kovempia vetoja, niin kunto nousee. Silloin tarvii vain fokusoida seuraavaan viikonloppuun ja herkistellä. On mukava olla talvella, kun on treenannut kesällä, ja yrittää vaan tehdä tulosta.” 

Kovasta harjoittelusta puhuessamme haastattelu siirtyy aika luonnollisesti pitkän matkan hiihtoon ja Ski Classicsiin, hiihtolajiin, joka todella vaatii pitkäjänteistä työtä.

”Oon kyllä seurannut Ski Classicsia, ja varmasti tekisin itsekin sellaisia treenejä kuin sen lajin hiihtäjät, jos matkat olis 100 km. Maastohiihdossa hiihdetään 10 km, joten ei ole parasta treenata samalla tavalla kuin Ski Classics-ukot. Kyllä mä varmaan määrällisesti treenaan yhtä paljon kuin he. Jos sitä lajia tekisin, mun pitäsi tehdä enemmän vielä pidempiä tasuritreenejä ja niiden ohessa pidempiä vetoja. Pitäis hiihtää alle joku neljä tuntia ja sitten vetää ne vedot.” 

Edellisessä artikkelissamme Remi jo tunnusti, että Ski Classics on hänen uransa päätöstaival. Hän haluaa hiihtää maailmancup- ja arvokisauransa jälkeen vielä 10 vuotta pitkän matkan hiihtoa. Sen aika ei ole vielä, mutta harjoitusmäärät ja vankka kestävyyspohja antavat hiihtäjälle mahdollisuuden nousta huipulle myös siinäkin lajissa. Nyt urheilijanuorukaisen katse on tiukasti ensi talven maailmancupin kisoissa ja nousussa lähelle maailman terävintä kärkeä. 

Ensi kauden FIS maailmancupin kalenterin näet tästä. Ski Classics Pro Tour-ja Challengers-kalenterit löytyvät tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024