Emmi Lämsä kaipaisi lisää rullakisoja Suomeen: ” Eihän talvellakaan pelkästään ylämäkeen hiihdetä”
Kesäkuussa Lämsä teki hienon tuloksen Vuokatin Aateli Racessa sijoittumalla toiseksi heti Krista Pärmäkosken jälkeen ja jätti taakseen useammankin A-maajoukkuehiihtäjän. Lisäksi hän on kesän aikana kilpaillut Ylläksellä ja Aavasaksalla.
24-vuotias B-maajoukkuehiihtäjä kertoo, että pitää kesän kilpailuja hyvinä harjoituksina.
– Ne ovat hyviä irtiottoja ja niissä pääsee vähän ahtaammalle kuin treeneissä. Varmasti kynnys kisoihin lähtemiseen kasvaa, jos on pitkä tauko, ettei ole käynyt missään. Siksi on hyvä saada kisoja kesällekin. Kyllä siellä Norjassa ja Ruotsissakin paljon kisaillaan, Lämsä toteaa.
Vaikka Lämsä pitää jo olemassa olevia kilpailuja hyvinä harjoituksia, kaipaisi hän Suomeen enemmän ”norjalaistyylisiä” rullakisoja.
– Suomessa melkein kaikki kisat ovat ylämäkikisoja. Olisi ihan hauska, että enemmän hiihdettäisiin rullaradoilla, joissa olosuhteet ovat enemmän talvea vastaavia. Eihän talvellakaan pelkästään ylämäkeen hiihdetä.
Kesällä tehdyt tulokset niin kilpailuissa kuin mattotesteissä kertovat Lämsän olevan varsin hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan halua innostua liikaa.
– Olen yrittänyt olla rennoin mielin luomatta itselleni mitään paineita. Katsotaan sitten talvella, minkälaista vauhtia suksella pääsee.
Lämsä kertoo, että hänelle itselleen paineita ei kasaudu ulkopuolelta. Jos niitä jostain tulee, ne ovat lähtöisin urheilijan oman pään sisältä.
– Viime viikon mattotestissä oli ihan hyvin tullut kehitystä, että siinä kyllä pystyisi luomaan itselleen paineita. Haluan kuitenkin ottaa rennosti, etteivät ajatukset lähtisi laukkaamaan. Jos tulee joku sairastuminen tai loukkaantuminen, tuntuu se erityisen pahalta, jos on luonut päässään kaikenlaisia kuvia.
Monien muiden tapaan Lämsä pyrkii tällä harjoituskaudella hyödyntämään Vuokatin uutta rullarataa, joka on myös yksi syy siihen, miksi hän on päättänyt harjoitella koko kauden kotimaassa. Rovaniemellä asuva urheilija viihtyy Vuokatissa, jossa järjestetään tänä vuonna kaikki B-maajoukkueen leirit.
Pääpaino Lämsän harjoittelussa on jo useamman vuoden ajan ollut tasatyönnössä. Nyt hänestä tuntuu, että kehitys alkaa näkymään tekemisessä.
– Se on aina ollut itselleni iso heikkous, mutta tänä vuonna olemme painottaneet sitä vielä enemmän ja tuntuu, että se on mennyt kesän aikana ihan hyvin eteenpäin.
– Kesä on mennyt kaikin puolin hyvin ja olen pystynyt harjoittelemaan suunnitelmien mukaan. Tähän asti ei ole myöskään ollut mitään terveydellisiä ongelmia.