Jasmi Joensuu haluaa menestyä MM-kisoissa

Suomen A-maajoukkue leireili elokuussa tulevan talven MM-maastoissa Trondheimissa. Leiriohjelmaan sisältyi Toppidrettsvekan rullahiihtokilpailut, jotka toimivat Jasmi Joensuun mukaan tärkeinä harjoituksina kohti ensi talvea. Leirin kokoonpano jäi kuitenkin naisten osalta varsin pieneksi, kun Joensuun lisäksi paikalla oli vain Hilla Niemelä.

Jasmi Joensuu ei ole huolissaan muutaman viikon takaisten rullahiihtokisojen tuloksellisesti vaisusta annista, koska hän itse asennoitui kisoihin vain hyvinä harjoituksina. Ensi talven MM-maastot tulivatkin tutuiksi helposti myös rullasuksilla.

– Harjoituskausi on pahasti vielä kesken, joten en itse ainakaan panikoi niistä tuloksista. Olo on luottavainen ja olen ollut nyt hyvässä vauhdissa aiempiin vuosiin verrattuna.

Matkaan tarttui Joensuun mukaan myös arvokkaita oppeja omista kehityskohteista.

– Olemme joukkueena aika ujoja laskemaan mäkiä. Varsinkin rullilla, kun mentiin isossa porukassa, ne olivat jopa vähän pelottavia, mutta selvisin hyvin ja uskallus parani joka kisassa. Jokaisesta kisasta jäi jotain hyvää ja pääsimme myös näkemään, mikä se vaatimustaso ihan huipulla on.

Lue myös: Johaugilla on erikoinen valmistautuminen MM-kisoihin

Vaikka tarjolla olisi ollut leiri tulevan talven MM-maastoissa, Suomen naisista paikalla olivat vain Joensuu ja Hilla Niemelä.

– Kyllähän se ihan suoraan sanottuna harmitti. Meillä on parhaimmillaan ollut kahdeksan naista leireillä ja kaikki ovat puhaltaneet yhteen hiileen. On aina hienoa päästä harjoittelemaan porukalla ja toivoisin, että se ajatusmalli olisi kaikilla sama.

– Tärkeintä on kuitenkin keskittyä niihin asioihin, joihin pystyy itse vaikuttamaan.

Suomen valmentajat järjestivät Joensuulle ja Niemelälle mahdollisuuden päästä tekemään hyviä yhteisharjoituksia muun muassa ranskalaisten naishiihtäjien kanssa.

– Oli hienoa päästä näkemään, miten muualla tehdään ja saada uusia näkökulmia. Täytyy antaa valmentajille isot kiitokset, että he saivat meille hyvää sparria, vaikka olimme pienellä porukalla.

Suomalaisten vaisuhkoa menestystä rullakisoissa selittää Joensuun mukaan suomalainen rullakisakulttuuri, joka eroaa vahvasti Norjan ja Ruotsin malleista. Siinä missä Norjassa ja Ruotsissa järjestetään kesän aikana useita isoja kilpailuja, joihin suuri osa maan huipuista osallistuu, ei Suomessa vastaavanlaista kulttuuria ole.

– Se nähtiin tulosten myötä, että ei me suomalaiset siellä juhlittu. Oma näkemykseni on, että ryhmähiihtäminen ei kehity millään muulla kuin ryhmähiihdolla. Vaikka kesällä ei kannata koko ajan kisata, tuollaiset yksittäiset kisaviikot tuovat harjoitteluun paljon lisää laatua.

Kovin tavoittein kohti MM-kisoja

Ensi talven MM-kisoissa Joensuun päätähtäin tulee olemaan sprintissä, parisprintissä ja viestissä. Tavoitteet hän on asettanut korkealle.

– Uskon, että ominaisuuteni alkavat olla sillä tasolla, että pystyn puhumaan todella kovista sijoista. Totta kai monta pientä asiaa pitää osua sinä päivänä kohdilleen, mutta tavoitteet pitää olla korkealla, jotta voi menestyä.

Joensuuta voi pitää jopa hieman poikkeuksellisena suomalaisena urheilijana, sillä hän ei pelkää puhua kovistakaan tavoitteistaan ääneen.

– Joku voisi ajatella, että siitä syntyy helposti paineita, mutta itse koen, että sanomalla tavoitteet ääneen myös tekeminen vastaa joka päivä sitä tasoa, mitä sen pitää olla.

Lue lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita täältä tai osoitteesta ProXCSkiing.com.Tämä artikkeli julkaistiin aikaisemmin tässä kuussa jäsenille ja nyt avoimena.

Maastohiihto.com-jäsenen edut

Liity Maastohiihto.com:n jäseneksi ja saat lukea eksklusiivisia artikkeleja kuten yllä oleva ja suorien live-lähetysten ohella saat alla olevia muita ainutlaatuisia etuja:

Mitä jäsenyyteen kuuluu? 
Langrenn.comLangd.seMaastohiihto.comProxcskiing.com

Kolme ensimmäistä ovat kukin johtavia hiihtosivustoja maissaan Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Seurannassa ovat niin maastohiihdon, ampumahiihdon kuin pitkän matkan hiihdonkin tapahtumat. Neljäs on englanninkielinen sivusto, joka seuraa maastohiihtoa ja pitkän matkan hiihtoa.

Sivustomme tarjoavat siis todellisen hiihdonystävän olohuoneen lajien äärellä.

SC Play

Kaikki Ski Classics -sarjan Pro Tour -tapahtumat livelähetyksinä ja jälkikäteen katsottavina englanninkielisellä selostuksella. Lähetyksiä maustavat mielenkiintoiset asiantuntijakommentaattorit kuten Petter Eliassen ja Anders Aukland.

SC MyPages

Seuraa kilpailutuloksiasi ja kerää digitaalisia pinssejä. SC MyPages on Ski Classics -sarjan verkkoyhteisö niin Pro Tour -hiihtäjille kuin kuntohiihtäjillekin. Aseta tavoitteita, haasta ystäviäsi ja vertaile tuloksiasi.

Jäsenenä saat muun muassa suksi- ja muita varustetestejä, harjoitusvinkkejä alan osaajilta, ravintotietoutta ja mielenkiintoisia haastatteluja ihmisiltä hiihtomaailmasta.

Liity jäseneksi tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Helene Marie Fossesholm jälleen vaikeassa tilanteessa

    Helene Marie Fossesholm odottaa lääkärin tuomiota kautensa jatkosta. Pahimmassa tapauksessa kilpailukausi jää kokonaan väliin.

    by Maastohiihto.com

    08.10.2024
  • Ampumahiihdon uusi sääntömuutos herättää tunteita urheilijoiden keskuudessa

    by Maastohiihto.com

    07.10.2024
  • Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

    by Teemu Virtanen

    07.10.2024
  • Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä

    by Teemu Virtanen

    06.10.2024
  • Iltalehti: Riitta-Liisa Roponen treenaa edelleen huimia määriä

    by Maastohiihto.com

    06.10.2024