Joensuun alkutalvi etenee toivotusti, Olkkonen haki Leviltä ”itsetunnon kohotuksen”, Kyllönen yllättyi
Jasmi Joensuu oli jo karsinnan ykkönen ja sai tuulettaa ykkössijaa päivän päätteeksi. Joensuun syksy on sujunut toivotulla tavalla, ja sille sprinttipäivä oli hyvää jatkoa.
– Oli tosi kova neljän hiihdon päivä. Paljon pitää tehdä työtä että täällä voi pärjätä. Tosi hyvä harjoituksellisesti. Kaikki on mennyt tosi mallikkaasti, olen tosi paljon saanut hiihdettyä, Joensuu kertoi.
Hän on harjoitellut paljon lumilla Levillä, jonne hän suuntaa myös sunnuntaisen viestin jälkeen. Oloksella Joensuuta ei kilpailemassa nähdä, vaan kilpailujen osalta Vuokatin jälkeen seuraava on Rukan Suomen Cup.
Tiia Olkkosella oli myös pirteää menoa läpi päivän, eikä tahti hyytynyt finaalissakaan. Olkkonen on alkutalvella saanut harjoitella Levillä muun muassa Krista Pärmäkosken kanssa, mikä oli antoisaa monella tapaa.
– Oli ihan mukavaa päästä lapsuuden idolin kanssa tekemään treenejä. Se tehoharjoitus oli semmoinen itsetunnon kohotus, kun en ihan köysissä ollut sitä treeniä, Olkkonen muistelee hymyillen.
Keväällä Rovaniemelle muuttaneella Olkkosella on takanaan onnistunut treenikausi. Hän valmentaa itse itseään, ja kokonaisuutta täydentävät hyvin myös B-maajoukkueen leirit. Olkkosella ei ole Hiihtoliiton taloustilanteen vaikutuksesta huonoa sanottavaa.
– On ollut onnistunut leiritys. Selkeät pääpisteet ja hyvät puitteet, ei ole minua haitannut.
Harjoituskaudessa parhaita asioita on ollut myös se, että vaikka harjoittelussa tukena on tiimi, on Olkkonen siitä vastuussa. Onnistumiset maistuvat erityisiltä.
– Nostattaa itsetuntoa, sunnuntaina Ylläkselle harjoitelemaan suuntaava Olkkonen sanoo.
Anne Kyllönen on tuttu näky Vuokatin Suomen cupissa palkintokorokkeella, mutta silti lauantain kolmossija tuli yllätyksenä. Kyllönen kertoo miettineensä vielä perjantaina, onko sprinttiin osallistumisessa järkeä, kun hän ei ole tehnyt asioita vapaan sprintin hiihtämisen eteen. Sprintit ovat yleensä kehittäneet Kyllösellä normaalimatkan vauhtia, joten hän päätti osallistua.
– Lähdin ajatuksella, että ollaan treeneissä. Oli vaikeaa saada kisafiilistä, mutta erä erältä huomasin, että jaksan hiihtää hyvin. Etenkin nousupätkä tuli joka kerta tosi hyvin. En olisi uskonut ennen finaalia, että olen podiumilla, en todellakaan, Kyllönen sanoi.
Hän on harjoitellut viime viikot parin viikon Levi-pätkää lukuun ottamatta Vuokatissa. Syksy on ollut vaihteleva.
– Kesällä ajattelin, että asiat on hyvin, syksyn tullen tuntui, etten ole minkäänlaisessa kunnossa ja ajattelin, että nyt tulee kiire kisakauteen. Tehtiin aika isoja muutoksia treenaamiseen ja suunta lähti kääntymään oikeaan. Sitten olin vielä 2–3 vkoa on-off-kipeänä, mutta nyt olen reilun viikon päässyt terveenä treenailemaan, Kyllönen kertaili.