Toni Ketelä lopetti oman uransa 2018 ja oli heti pari vuotta mukana nuorten hiihtäjien arvokisareissuilla suksihuollon puolella.

– Koen että junnupuolella eniten on annettavaa suksituntemukseen ja -testaukseen liittyvissä asioissa. Itselleni on ollut motivoivaa olla mukana. Korona-aikana en ollut kisareissuilla mukana, mutta tällä kaudella taas olen ollut pienissä määrin mukana, Ketelä kertoo Maastohiihto.comille.

Itse hän hiihtää edelleen harrastuksena aktiivisesti, mutta elämässä on paljon muutakin. Ketelä opiskeli ympäristöteknologiaa ja valmistui insinööriksi 2022. Oman alansa töitä hän on tehnyt opiskeluajastaan lähtien. Ketelästä on myös tullut kahden lapsen isä, ja perhe on rakentanut talon. Sen kaiken ohessa hän on myös tehnyt pienessä määrin suksihuoltoa ja vetänyt hiihtokouluja Vaasassa.

– Sopiva määrä nykyiseen elämäntilanteeseeni, Ketelä kuvaa.

Suksihuoltajana Ketelä on ollut 15–17-vuotiaiden kisareissuilla. Kun hän itse oli sen ikäinen, hänen isänsä oli vahvasti mukana suksihuoltohommissa.

– Paljon testattiin suksia eri keleille, ympäri talven jaksettiin käydä pakkaa läpi. Sen takia itselläni on nuoresta pitäen ollut käsitys siitä, mitä vaatii, että löytää hyviä suksia. Auttaa ihan mahdottomasti, että on tukihenkilö, joka sitä testausta urheilijan kanssa tekee.

Mitä urheilijalta sitten vaaditaan, että yhteistyö huoltomiehen kanssa toimii ja suksista saadaan paras mahdollinen? Mitä pitää osata kertoa suksesta?

– Vapaan suksessa ei niin sanotusti kertomiset paljon auta. Enemmän se, että hiihtää ja oppii tuntemaan miten ne toimivat. Perinteisellä on enemmän sellaista vuoropuhelua pidon löytämisessä ja pidon viilaamisessa.

– Vapaalla olen huomannut, että joskus junnuilla on ollut vaikea tehdä tiimityötä ja laskea parilaskuna molempien urheilijoiden kisapäivän parit läpi. Vapaalla parilasku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, koska vapaan suksea ei ole suunniteltu siihen, että ollaan kyykyssä ja paino on molemmilla suksilla. Kyykytyksessä toki näkee miten suksi luistaa alamäkeen mutta ei sitä, miten se käyttäytyy ”työpätkillä”.

– Vapaalla kannustaisin ajattelemaan sitä, miten vapaan suksi reagoi, kun sen päällä tehdään töitä. Miten se kestää potkun painetta ja miten se ottaa kierroksia, vai alkaako suksi ns. puremaan. Siinä oppii tuntemaan vapaan suksen käyttäytymistä silloin, kun työskennellään suksen päällä, ja se on äärimmäisen kova vahvuus urheilijalle. Tuloksenteon kannalta oleellisempaa on se, miten suksi käyttäytyy työpätkillä, ei se miten suksi liukuu laskuun.

  –  Samat seikat päätee toki myös perinteisen sukseen, eli miten suksi käyttäytyy esim. kovavauhtisessa tasatyönnössä. Kantaako suksen profiili suksen päällä ”hyppimisen” niin, ettei pito nappaile kiinni ja ottaako suksi kierrosta työnnön voimasta. 

– Suksia kannattaa testata eri keliolosuhteissa ristipareilla, että oppii tuntemaan suksia eri alustoilla. Sitä kautta tarkentuu suksipakan ominaisuudet. Aina myös helpottaa, jos pitää päiväkirjaa.

Paljonko nuoret suksia tarvitsevat?

Millaisella suksipakalla nuoret sitten liikkuvat ja millainen on tarpeen? Kun Ketelä muistelee itseään 15–17-vuotiaana, hän laskee suksia olleen 5–6 per hiihtotapa. Sillä määrällä nuoret pärjäävät hyvin reissuilla edelleenkin.

– Ääripään suksia oli vaikeampi löytää, mutta yleissuksia oli useampi pari. Oma kokemukseni on, että alkutalvesta kannattaa satsata siihen, että käy pakkaa läpi. Alkutalven testaus on avainasemassa. Jos vaihtaa merkkiä, ei välttämättä saa yhden kauden tai vuoden aikana nippua kasaan. Riippuu siitä, minkälaisen palvelun uudelta merkiltä saa. Jos suksia tulee esim. 5+5 paria per kausi, niin todennäköistä on, ettei ensimmäisestä setistä löydy joka kelille huippupareja. Jos taas on mahdollista kauden aikana vaihtaa tai hankkia täsmähankintana tietylle kelille uutta kalustoa, tämä nopeuttaa pakan kasaamista.

Ketelä sanoo, että ennen kansainvälisiin kilpailuihin lähtemistä nuorilla hiihtäjillä olisi hyvä olla suksissaan perusmerkinnät kunnossa: Mistä pitoalue alkaa ja mihin se loppuu, suksen loppukilot ja pitoalueen pesän korkeudet. Plussaa on, jos pitoalueen kaarevuudesta kertovat korkeusmerkit löytyvät.

– Silloin ”arpominen” huoltokopilla vähenee. Lisäksi tieto siitä, millä alusta suksipari on toiminut ja missä lämpötiloissa, olisi hyvä olla tiedossa. Joko sukseen merkattuna tai suksipäiväkirjassa.

Hän haluaa myös muistuttaa suksien hionnan merkityksestä:

– Turhan usein tulee vastaan suksia, jotka ovat naarmuisia tai pohja on tukossa tai lasittinut. Tällöin suksi ei ota voidetta vastaan toivotulla tavalla, eikä kuvion profiili pääse oikeuksiinsa. Tähän auttaa vain kunnon kivihionta. Pitäisi olla ymmärrys siitä, että vähintään kerran kauteen pitää sukset hioa. Vaikkei välttämättä olisi naarmujakaan.

Ketelä on arvokisareissuilla huomannut, että suomalaisissa hiihtäjissä on potentiaalia paljon. Hiihtäjät ovat ”yllättävän valmiita” jo siinä iässä.

– Tietävät mitä on kestävyysurheilu. Siellä on tehty hyviä asioita, oikeita asioita.

”Pitkäkestoista harjoittelua olisi saanut olla enemmän”

Nuorten parissa Ketelää kiinnostaa valmennuskin, mutta aika on rajallista.

– Jos tämän alueen nuorista urheilijoista jotain pääsisi valmentamaan niin, että pystyisin paikallisesti olemaan läsnä.

Jos saisit nykytiedon valossa tehdä omassa harjoittelussasi 16–20-vuotiaana jotain toisin, mitä tekisit toisin?

– Harjoittelisin enemmän. Räjähtävyys ja voimantuotto olivat aina oma vahvuuteni, sitä kautta oma harjoitteluni keskittyi turhan paljon näiden ominaisuuksien kehittämiseen. Oikein toteutettuna matalatehoinen määräharjoittelu ei kuitenkaan heikennä yllä mainittuja ominaisuuksia ja niiden kehittämistä. 12–18-vuotiaana äiti valmensi minua, nuorten SM-kultaa ja SM-hopeaa onnistuttiin saamaan. Nykytiedon valossa määräharjoittelu pitäisi aloittaa tuossa iässä jo, joten jokunen 3-4 tunnin lenkki pitäisi viikkoon sisällyttää. Pitkäkestoista harjoittelua olisi saanut olla enemmän.