Lylynperä kaudestaan: ”En ole ollut riittävän pitkiä jaksoja terveenä”

By Heidi Lehikoinen • 11.04.2023
Katri Lylynperä oli yksi niistä maajoukkuehiihtäjistä, joille kaudesta muodostui haastava. MM-kisapaikkaa ei tullut, mutta toisaalta hän oli alkukaudesta normaalimatkoilla sijoituksellisesti (15:s ja 22:s) parempi kuin koskaan.

– Ei tästä paljon muuta käteen jää kuin ne alkukauden normaalimatkat, Lylynperä sanoo seuransa Vuokatti Ski Team Kainuun nettisivuilla.

Normaalimatkojen onnistumistensa kohdallakin hän tunsi, ettei ollut niin hyvässä kunnossa kuin tulokset olivat. Lylynperän harjoituskautta varjosti loppukesästä takareisivamma, ja sitä ennen hän koki olevansa jopa paremmassa kunnossa.

– Pikkuisen positiivisia merkkejä siitä, että kun harjoittelu onnistuu, voi olla myös distanssipuolella parempi suorittaja mitä on ollut.

Kattavampaa analyysiä ja kokonaisyhteenvetoa kaudestaan Lylynperä ei vielä valmentajansa kanssa ole tehnyt, mutta moni asia kietoutuu siihen, että sairasteluja oli liikaa.

– Ei hirveästi tarvitse ihmetellä miksei koko kausi ole mennyt hirveän hyvin. Sairaspäiviä vaan on niin paljon, että kokonaisharjoittelu on pikkuisen liian pientä. Liian iso osa on ollut toipilasajan harjoittelua tai vamman kuntoutusta siitä harjoittelusta mitä on tullut. En ole ollut riittävän pitkiä jaksoja terveenä, Lylynperä sanoo.

Lylynperä ei koe, että harjoituskaudella tullut takareisivamma olisi yksistään sotkenut kautta.

– Totta kai se lisäsi niitä päiviä, kun harjoittelua ei tullut. Se olisi ollut varmasti korjattavissa, jos olisin sen jälkeen pysynyt terveenä. Mutta sitten kun sen jälkeen sairastuin aika pian koronaan.

Vaikeuksista huolimatta Lylynperä pääsi kuitenkin alkukaudesta nopeasti kuntoon kunnes sairastui taas uudestaan. Hän lähti Tour de Skille, mutta jätti kiertueen kesken kolmen kilpailun jälkeen.

– Näin jälkikäteen Tour de Skille ei olisi varmasti saanut lähteä yrittämäänkään. Siinä kohtaa oli kova kilpailu siitä ketkä saa maailmancupissa paikkoja ennen MM-hiihtoja.

Lylynperä yritti vielä saada kuntoa kääntymään ja ajatteli, että jos Inarin SM-kilpailuissa meno olisi parempaa, loppukaudesta voisi vielä tulla ihan hyvä.

– Oli todella vaikeaa Inarissa. Kun oli jo useamman kuukauden yrittänyt vähän tekohengittää sellaista kuntoa mille pohjaa ei oikeastaan ole, totesin, että tuskimpa tässä taikatemppuja tehdään.

Katri Lylynperä on huhtikuussa keskittynyt hyödyntämään Vuokatin hyvät lumiolosuhteet ja nauttinut hiihtämisestä kevätlumilla.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024