Niko Anttola odottaa itseltään paljon
Alkukaudesta Anttolan meno oli hänen omaan tasoonsa verrattuna tahmeaa ja tulokset toivottua heikompia. Hän kertoo, että taustalla oli terveyshaasteita.
Talveen mahtui kuitenkin myös onnistumisia, kuten yleisen sarjan SM-hopea Vantaan 20 kilometrin matkalta.
– Kausi oli todella ailahtelevainen. Välillä meni hyvin ja välillä ei niin hyvin. Taustalla oli aika paljon terveyteen liittyviä asioita, joita piti selvitellä, hän kertoo.
Anttola myöntää, että alkukauden heikommat tulokset alkoivat jossakin vaiheessa turhauttaa. Hänelle oli kuitenkin selvää, että minkäänlaiset kikkailut eivät tilanteessa olisi avuksi, vaan luotti siihen, että perusharjoittelulla hommat alkaisivat jossakin vaiheessa jälleen rullaamaan.
– Ei siinä auttanut muu kuin tehdä vain perusharjoittelua. Pääkin pysyi ihan hyvin kasassa, joten ei siinä ollut mitään ongelmia sen suhteen.
Viime vuonna Anttola nousi viimeistään isonkin yleisön tietoisuuteen ankkuroimalla Suomen miehet Planicassa MM-hopealle. Siitä alkoi melkoinen mediahöykytys, jonka keskelle joutuminen olisi voinut helpostikin luoda nuorelle urheilijalle paineita.
Anttola kuitenkin kertoo, että suurimmat paineet hän on aina luonut itse.
– Odotan itseltäni yleensä aika paljon, joten paineet tulevat ihan omasta takaa. Mutta epäonnistumisten jälkeen yritän vain miettiä, että miten pääsen niistä eteenpäin.
Yleisemmälläkin tasolla Anttola kuvailee itseään melko analyyttiseksi urheilijaksi. Esimerkiksi tekniikkaansa hän pyrkii viilaamaan katsomalla paljon sekä omaa että muiden tekniikkaa videoilta.
Hän uskoo, että juurikin analyyttinen luonne on yksi niistä tekijöistä, joiden takia hän on jo nuorena menestynyt niin hyvin.
– Mietin aika paljon tähän lajiin liittyviä harjoituksellisia ja teknisiä asioita. Katson videoita ja mietin, miten voisin päästä vielä kovempaa.
Anttolan valmentajana toimii hänen oma isänsä Marko Anttola. Isä ja poika keskustelevat harjoituksellisista asioista paljon keskenään ja urheilija haluaa itsekin osallistua harjoitusten suunnitteluun.
Isän ja pojan välinen valmennussuhde on tähän päivään asti toiminut hyvin. Anttolan mukaan he ovat molemmat hyvin ratkaisukeskeisiä ihmisiä.
– Keskustelemme paljon ja yhdessä mietimme asioita. Ei tule mieleen, että olisi tullut mitään isoja yhteentörmäyksiä.
Omasta tekemisestään Anttola puhuu varsin vaatimattomaan sävyyn kuvaillen harjoitteluaan ”hyvin tavalliseksi”.
– En tee monia kovin ihmeellisiä asioita ja hyvin perusasioilla mennään tälläkin kaudella. En hirveästi mieti sitä, kuinka paljon tulee harjoitustunteja, vaan enemmän keskityn siihen, että kovat harjoitukset onnistuvat hyvin. Mutta totta kai määrääkin pitää siellä olla.
Ensi talven osalta Anttolan mielessä ovat sekä nuorten että aikuisten arvokilpailut.
– Tavoitteena on parantaa hiihtovauhtia ja päästä vähän enemmän kiertämään isompia kisoja. Kyllä arvokisatkin tietysti kiinnostavat.
Harjoituskaudella hän kuitenkin pyrkii keskittymään vain ”perustekemiseen” ja olemaan miettimättä tulevaa kilpailukautta liikaa.
– Keskityn vain harjoitteluun ja kehittymiseen ja tulokset tulevat sitten sitä kautta, jos on tullakseen. Kaikilla osa-alueilla pitää parantaa monipuolisesti.
Lue lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita täältä tai osoitteesta ProXCSkiing.com.