Nuorten MM-mitalistilla epäonnea harjoituskauden alkuun – tilanteessa positiivistakin

By Heidi Lehikoinen • 08.05.2023
Nuorten MM-sprintin pronssimitalisti Eero Rantalan harjoituskausi joutui heti alkuunsa erilaisille urille kuin suunnitelmissa oli. Rantala ei ole jäänyt tilannetta synkistelemään, sillä kokemusta pidemmistäkin toipumis- ja kuntoutusjaksoista on.

– Kahdeksan päivää on siitä, kun se jalka meni. Meillä oli armeijassa kaupunkisuunnistusta. Liukastuin ja nilkka jotenkin taittui aika pahasti. Siinä sitten ulkoinen kehräsluu murtui. Ei poikki, mutta murtui. Neljä viikkoa kipsissä, sitten pääsee kuntouttamaan. Varmaan sellainen kaksi kuukautta, että on juoksukunnossa, Rantala kertoo Maastohiihto.comille.

– Ei se toivottavaa ollut, mutta ei sille mitään voi.

Rantala on toistaiseksi pystynyt tekemään harjoittelua lähinnä SkiErgillä. Lisäksi ohjelmassa on ollut yksi voimaharjoitus.

– Mahdollisuudet ovat aika vähissä. Jos haluaa aerobista lenkkiä, ei ole muutakaan mahdollisuutta kuin Ski Erg.

Rantalalle tilanne on sinänsä valitettavan tuttu, sillä juoksematta hän on joutunut aiemminkin olemaan.

– Toipumisennustehan on tässä aika paljon lyhyempi mitä edellisissä. Oli viisi kuukautta hiihtotaukoa ja lähes vuoden olin juoksematta ollenkaan. Puolitoista toista vuotta 2021 kesäkuusta 2022 syyskuuhun asti meni aika lailla niin, että oli koko ajan jotain.

– Jos jossain vaiheessa vuotta pitää jalan mennä, aika hyvään saumaan sattui, Rantala viittaa harjoituskauden alkuun.

Nuorten MM-pronssimitalin lisäksi Rantala saavutti SM-parisprintissä pronssia Emil Liekarin kanssa ja pääsi Lahteen hiihtämään maailmancupia.

– Ihan onnistunut kausi. Vähän jäi painamaan, että vapaan hiihto oli vähän heikkoa. Se on sellainen, mitä haluan kehittää. Varmaan sellainen lihaskestävyys, että saisin pidettyä hyvää rytmiä koko ajan yllä ettei hiihto hyydy. Lihaskestävyyden kautta saa varmaan sellaisen ettei jalka hyydy liikaa, Ville Maunukselan valmentama urheilija sanoo.

Ensi kaudella Rantalan tähtäin on U23 MM-kisoissa sekä maailmancupeihin pääsemisessä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024