Salpausselän kisat nauttivat hyvästä buumista
Salpausselän kisat Lahdessa tavoittelee 30 000:ta kävijää ensi talven tapahtumaan, kun ajankohta on jälleen palanut tutulle paikalleen maaliskuun alkuun. Viime vuoden juhlakisat kokosivat 50 000 kävijää maaliskuun lopulla.
”Juhlakisat olivat kaikilla mittareilla onnistuneet. Salppuri Oy on toiminut kolme vuotta, ja joka vuosi on tehty positiivinen tulos ja trendi on ollut nouseva,” Salppuri Oy:n toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoi Etelä-Suomen Sanomille.
ESS:n mukaan kisoja järjestävän organisaation viime tilikauden liikevaihto oli 2,6 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvua on tapahtunut joka vuosi ja sama vauhti näyttää jatkuvan. Viime talvena jaettiin jälleen pitkän tauon jälkeen koululaislippuja Päijät-Hämeessä, ja tämän mahdollisti yhteistyökumppanin tuki. Tällä on varmasti vaikutusta myös tulevaisuuden kävijämääriin, kun nuorta polvea saadaan perehtymään ”Salppurin tunnelmaan.” Viime vuonna koululaisten lisäksi nuoret aikuisetkin ostivat lipun juhlakisoihin. Myös FIS:n palaute oli hyvää, joka varmasti kannustaa järjestäjiä kohti tulevia 2029 MM-kisoja, jotka Lahti saanee ollen ainut hakija kisoille.
Salpauselän kisat tunnetaan varmasti hyvästä tunnelmastaan, ja järjestäjien slogan onkin ”Latua suurille tunteille”.
”Me haluamme korostaa tunnetta ja me haluamme olla maailman paras maailmancup. Suomen suurin talviurheilutapahtuma ei ole vaan meidän järjestäjien, vaan meidän kaikkien Lahden seudun ihmisten ja koko maan,” Kolu totesi ESS:lle haastattelussa ja jatkoi:
”Viime kisoissa lauantain iltajuhlassa oli 25 000 henkeä. Nyt fun zonen ohjelmistoa vahvistetaan ja tavoitteena on saada 30 000 ihmistä maailman suurimpaan after ski-tapahtumaan, ja jo keskiviikkona lapsille on yllätysohjelmaa, joka julkisteaan myöhemmin.”
Lopullinen kisojen ohjelma ilmoitetaan siis myöhemmin, mutta FIS:n kilpailuaikataulun näet tästä. Jos Salppuri Oy:llä menee hyvin, Suomen hiihtoliitto on vaikuksissa taloutensa kanssa. Lue Maastohiihto.comin artikkeli aiheesta.