Toivottu rullaradan pidennys parantaa kilpahiihtäjien harjoitusmahdollisuuksia Vuokatissa
Rullahiihtoradan uuden osan pituus on 2,6 kilometriä, ja sen on tarkoitus valmistua kesäkuun puolivälin jälkeen. Nykyinen on hieman yli 4 kilometriä, korkeusero siinä on 26 metriä ja kokonaisnousua 106 metriä. Radan pidentyminen tekniikkarinteen puolelle on merkittävä asia, sillä se monipuolistaa radan profiilia. Uudella rullaradalla on myös kokonaisnousua reilusti 100 metriä, mutta se ajoittuu lyhyemmälle matkalle, tällöin uudet nousut ovat selkeästi jyrkempiä kuin vanhalla osalla eli urheilijoiden toivomaa kuokkanousua on enemmän.
– Siinä on vaativaa nousua ja vaativaa laskua, toki niin, että turvallisuus on taattu, Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen sanoo Maastohiihto.comille.
Vuokatissa rullahiihtoradan ”lisäosaksi” voidaan toki laskea myös Vuokatinvaaran nousu, sillä sinne on tehty erikseen rullahiihtokaista. Siinä korkeusero on 130 metriä ja 7 asteen kulmalla etenevän nousun pituus 1,6 kilometriä.
– Varmasti tietylle ikäluokalle vaaran nousu on aika haastava, kun nyt tekniikkarinteeseen saadaan nousua, joka palvelee kaikkien harjoittelua. Uudella rullaradalla nuoret hiihtäjät pystyvät tekemään tosi hyviä tehoja, Varjonen uskoo.
Rullaradan pidennys tekniikkarinteen puolelle on ollut toiveissa sekä valmentajien että urheiluakatemian suunnalta. Kun Vuokatti Sportissa mietittiin kehityskohteita, rullahiihtorata nousi ensimmäisenä esiin.
– Nyt oli otollinen hetki lähteä tekemään. Meille on tärkeää, että halumme kehittää olosuhteita näkyy.
Uutta rullahiihtorataa hyödynnetään myös rullahiihdon SM-kilpailuissa, jotka hiihdetään Vuokatissa 16. –17. syyskuuta.
Hiihtotunneli on loppuvuoden kiinni – päätös on ymmärretty hyvin
Vastaavasti hiihtotunneli on loppuvuoden kiinni. Nousseet energiakustannukset, rullahiihtoradan kehittäminen ja hiihtotunnelin kesäkauden vähäinen käyttöaste painoivat vaakakupissa hiihtotunnelin kesäaukioloa enemmän. Päätös ei ollut helppo, mutta sitäkin tarpeellisempi.
– Energiahinnat ovat nyt paljon totuttua korkeammat. Tällä päätöksellä saamme aikaan merkittäviä säästöjä, jolla mahdollistamme uudet strategiset investoinnit, mm rullahiihtoradan laajentamisen. Eri yhteistyötahojen kanssa käytyjen keskustelujen mukaan kollektiivinen näkemyksemme on, että rullahiihto-olosuhteiden parannus ja haastavien ylämäkien asfaltointi ajaa tärkeysjärjestyksessä hiihtotunnelin avaamisen edelle, kommentoi Varjonen tiedotteessa aiemmin keväällä.
Vuokatin hiihtotunneli – lajissaan maailman ensimmäinen – on tyypillisesti avannut ovensa kesäkuun alussa ja ollut auki luonnonlumien saapumiseen asti. Erityisesti kesäkuukausina käyttäjämäärä on ollut kuitenkin todella alhainen, joten päätös vaikuttaa etenkin syksyn sesonkiin.
– Hiihtotunnelissa on käytännössä ollut runsaasti kävijöitä vain noin kuukauden ajan ennen ensilumenladun avaamista. Siksi koemme, että isossa kuvassa on fiksumpaa panostaa rullahiihto-olosuhteiden kehittämiseen ja ensilumenlatusesongin vahvistamiseen, joille molemmille puolestaan on paljon aktiivikäyttäjiä. Tämän vuoden säilölumikasa on ennätyssuuri.
Varjonen sanoo Maastohiihto.comille, että päätös hiihtotunnelin loppuvuoden kiinniolosta on otettu ymmärtäväisesti vastaan, vaikka toki harmistuneitakin on ollut:
– Pääsääntöisesti päätös on ymmärretty hyvin. Sehän ei myöskään ole lopullinen päätös, avoimin silmin menemme eteenpäin.
///JUTTUUN LISÄTTY KARTTA KLO 20///
Lue myös: