Tramm kertoo, että kaksikko seuraa vuosittain Joensuun sijoitusten keskitasoa ja FIS-pistetasoja. Keväällä 2022 Joensuu oli kansainvälisen hiihtoliiton FIS-listalla normaalimatkoilla sijalla 107 ja sprintissä sijalla 39. Viime kauden jälkeen sijat olivat 47. (normaalimatkat) ja 14. (sprintti).

– Jos näitä lukuja katsoo, voimme allekirjoittaa, että asiat menivät eteenpäin, Tramm toteaa.

Vuoden 2026 Milano-Cortinan talviolympialaisissa Joensuun mitalimahdollisuudet ovat henkilökohtaisessa sprintissä ja pariviestissä. Trammin mukaan Joensuun nykyisten sijojen parantaminen vaatii paljon tarkkaa työtä.

– Karkeasti sanottuna kaksi kolmasosaa Jasmin edellä olevista naisista on erikoistunut sprinttiin. Jos haluamme seuraavina vuosina menestyä ja olla Cortinassa mitaleilla, avainsana on erikoistuminen. 

– Seuraavina vuosina pitää olla ainakin kolme kertaa per kausi finaalissa. Se luo realistiset edellytykset, jotta voisi taistella siitä mitalista.

Vaikka Joensuu tunnetaan erityisesti vahvana sprintterinä, ei normaalimatkoja ole tarkoitus tulevaisuudessakaan jättää pois kilpailukalenterista. Trammin mielestä on hyvä, että talveen mahtuu monipuolisesti eri pituisia kilpailuita sekä vapaalla että perinteisellä.

– Se tulee olemaan jatkossakin runko, että kilpaillaan sekä sprintissä että normimatkoilla kymmeneen kilometriin asti. Suosittelen, että mitä nuorempi urheilija, sitä enemmän voisi olla kilpailuformaatteja kaudessa. Siten saa tietoa, että mikä toimii ja mikä ei, jotta heikkouksia voi seuraavalla kaudella kehittää.

Taktinen osaaminen korostuu sprinteissä

Suomalaisten erähiihtäminen ja kirikyky ovat puhututtaneet viime aikoina kotimaan hiihtokansaa. Myös Tramm ja Joensuu ovat keskustelleet aiheesta.

Trammin mukaan yksi keskeisimmistä asioista sprintin erähiihdossa on taito reagoida. Siihen sisältyvät muun muassa taktinen pelisilmä ja kyky muuttaa taktiikkaa kesken kilpailun.

Toinen merkittävä sprintissä vaadittava ominaisuus on kestävyys.

– Jos vertailemme huipputason ja keskitason hiihtäjää, maksiminopeudet ovat usein melko samalla tasolla. Kysymys on siitä, kuinka pitkään hiihtäjä pystyy säilyttämään maksiminopeutensa. Viimeinen minuutti pitää pystyä tulla niin rennosti kuin mahdollista.

– Ylimääräiset rytminmuutokset, kiihdytykset ja sählääminen nostavat laktaattitasoja. Alussa pitää olla sellainen ajatus, että ei ole mihinkään kiire. Silloin myös loppu tulee helpommin.

Yhteisharjoituksista oppia ryhmähiihtoon

Trammin mukaan yksi keino kehittää erähiihtoa on yhteisharjoitusten lisääminen seuratasolla. Hän itse vastaa aikuisurheilijoiden harjoittelusta Vantaan Hiihtoseurassa, jossa viikkoon mahtuu peräti neljä vakituista ryhmäharjoitusta.

Porukassa pääsee harjoittelemaan hiihtoa sekä keulassa, joukon keskellä että viimeisenä. Samalla myös taktinen osaaminen kehittyy.

Tramm kannustaakin kaikkia seuroja satsaamaan aktiivisen nuorisotoiminnan lisäksi myös aikuisurheilijoiden yhteisharjoituksiin.

– Suomen hiihto on viimeisen 20 vuoden aikana mennyt siihen, että todella hyvin rakennetaan urheiluakatemioita, mutta samanlaisia ryhmiä pitäisi pystyä luomaan myös seuratasolla. SM-kisoihin osallistuvat lopulta kuitenkin seurat ja seurojen viestijoukkueet.

Ryhmäharjoituksissa urheilijat pystyvät viemään toisiaan eteenpäin ja tsemppaamaan toisiaan. Kun urheilija näkee muiden tekevän hyvää suoritusta, omakin väsymys unohtuu ja on vaikeampi antaa itselleen periksi. Yhteisharjoitukset voivat olla hyödyllisiä myös viestien näkökulmasta.

– Siinä näkee, millaisia ominaisuuksia jokainen voisi kehittää. Olisi tärkeää, että aikuisissa saataisiin sellaisia hiihtäjiä, jotka ovat valmiita hiihtämään minkä tahansa osuuden. Meillä on seuroissa usein varma ensimmäisen osuuden ja varma viimeisen osuuden hiihtäjä, mutta meiltä ei löydy toisen tai kolmannen osuuden hiihtäjiä, Tramm toteaa.