Alfred Buskqvist vei vihreän liivin jo ensimmäisellä kaudellaan
Kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun asti Buskqvistia haastoi Verbjörn Moen. Reistadlöpetissa Buskqvist sai kuitenkin tarvittavat pisteet ja piti vihreän liivin päällään kauden loppuun asti.
– Ensinnäkin se oli helpotus. Olin taistellut sen puolesta koko vuoden, ja vaikka johtoni ennen viimeistä viikonloppua oli melko hyvä, oli helppo tuntea itsensä takaa-ajatuksi, Buskqvist sanoi.
– Sen jälkeen on ollut erittäin hauskaa keskutella siitä joukkueen kanssa, juhlia heidän kanssaan ja tuntea, että ensimmäinen kausi oli joka tapauksessa onnistunut.
Kauden alussa hän tuntis olonsa hitaaksi ja pelkäsi, että olisi harjoitellut liian kovaa. Sitten hän voitti ensimmäisen sprinttinsä La Venostassa ja alkoi sen jälkeen uskoa, että on mahdollista voittaa sprinttejä ja ehkä jopa viedä vihreä liivi.
– Luulen, että joulun aikaan tapahtui aika paljon ja tuntui, että voin taas hiihtää nopeammin.
Hänellä on nyt ensimmäinen Ski Classics -kausi takana Team Ramuddenin kanssa ja jo siitä lähtien kun hän liittyi talliin viime keväänä, vihreästä liivistä kamppailu on ollut tavoitteena.
– Kun keskustelimme keväällä tallin kanssa, yksi ensimmäisistä kysymyksistä oli, olinko kiinnostunut jahtaamaan vihreää liiviä. Se oli jotain mitä päätimme jo silloin.
Aikaisemmin Alfred Buskqvist on tehnyt paljon erityisesti sprinttiharjoittelua. Sen hän jätti ennen tätä kautta kokonaan väliin. Hän on keskittynyt pitkälti kestävyyden parantamiseen, että pysyisi mukana sprintteihin asti.
Joukkueesta on ollut paljon apua, sillä hän on päässyt tekemään pitkiä lenkkejä tallikavereidensa kanssa yhdessä.
Sprintticup on nyt voitettu, mutta mikä on tavoite ensi kaudelle?
– Emme ole keskustelleet siitä vielä paljon. Jatkan Team Ramuddenissa, se on selvää, ja jatkan panostusta pitkiin hiihtoihin. Sitten voidaan puhua siitä mihin kilpailuissa keskitytään.
Pidemmällä tähtäimellä Buskqvist ajattelee, että vihreästä liivistä seuraava askel voisi olla keltaisen liivin tavoittelu tai ainakin voitosta taistelu yksittäisissä kilpailuissa.