Team Mäenpäällä kaksijakoinen kausi Ski Classicsissa – Loukkaantumiset varjostivat talvea, mutta onnistumisiakin tuli
Kilpailukauden ensimmäinen viikonloppu Bad Gasteinissa jäi sekä Hannes että Robin Mäenpäälle myös kauden viimeiseksi. Robin liukastui pahasti juoksulenkillä joulukuussa, minkä seurauksena hänen pohjeluunsa murtui. Hannes puolestaan on kamppaillut olkapään jännevamman kanssa.
– Loukkaantumisille ei voi mitään ja pitää vain keskittyä heihin, jotka ovat starttiviivalla. Totta kai se silti harmittaa, kun he olivat hyvässä kunnossa ja alku näytti hyvältä. Siksi odotan innolla seuraavaa kautta. Katsotaan mitä he voivat tehdä yhdessä, jos he saavat hyvän harjoituskauden, Kim Mäenpää toteaa.
Viktor Mäenpään kauteen tiimimanageri on tyytyväinen. Hän nostaa esiin erityisesti Grönklitt ITT:n 26. sijan. Marcialongassa meno oli kauden parasta aina viimeiseen ylämäkeen asti, jossa Viktor joutui hieman taipumaan.
– Viktorin taso on noussut ja hän on pysynyt hyvin kärjessäkin mukana. Kunhan saamme ensi kaudeksi suunnitelmat kuntoon, uskon, että hän pystyy pysymään mukana loppuun asti.
Myös hiihtäjä itse on kauteensa melko tyytyväinen, vaikka sijoitusten osalta hän olisi odottanut hieman parempaa.
– Kausi ei ollut mikään timantti, mutta ihan ookoo. Odotin vähän parempaa, koska treenikausi meni niin hyvin. Toivottavasti ensi kaudella hiihto ei vain tuntuisi hyvältä vaan pystyisin osoittamaan sen myös tuloksillani, Viktor Mäenpää toteaa ja jatkaa:
– Ski Classicsissa on nyt aika kova taso. Ennen oli kymmenen kovaa, nykyään siellä on 30 erinomaista hiihtäjää. On aika vaikea päästä kymmenen tai 20 parhaan joukkoon.
Katseet käännetty tulevaan
Kim Mäenpään mukaan koko joukkue odottaa jo innolla tulevaa kautta. Joukkueen päätavoite on satsata Viktorin, Hanneksen ja Robinin harjoituksiin ja taata heille hyvät tason nostot. Varsinkin naisten puolella kuitenkin myös uusien hiihtäjien mukaan ottamista joukkueeseen harkitaan.
– Haluamme mukaan uusia naisia, joita Ski Classics kiinnostaa ja, jotka haluavat kokeilla lajia. Päätavoitteemme ei ole yrittää houkutella ketään mukaan tai viedä hiihtäjiä muilta tiimeiltä.
Viime talvena mahdollisuus annettiin Sandra Jordmanille ja Amanda Nyforsille, jotka saivat osallistua muutamaan kilpailuun. Kim Mäenpää ei ole vielä keskustellut tulevasta kaudesta ja mahdollisesta jatkosta heidän kanssaan.