Vanhemman sukupolven edustajille Jørgensen ei esittelyjä kaipaa. Miehen palkintokaapista löytyy pokaaleja ja mitaleja niin suunnistus- kuin juoksukilpailuista. Jørgensenin parhaaksi vuodeksi kulminoitui 1997, jolloin kaappiin ilmestyivät kultamitalit sekä suunnistuksen MM-viestistä että maastojuoksun EM-kilpailuista. Kaksi vuotta aikaisemmin tanskalainen oli ehtinyt ottaa henkilökohtaisen MM-mitalin suunnistuksessa juhliessaan normaalimatkan pronssia.

Lokakuun lopussa 42 vuotta täyttäneen Jørgensenin ennätykset ovat edelleen lyömättömiä Tanskassa. 10 000 metrillä hän pitää hallussaan Tanskan ennätystä ajalla 27.54.76. Puolimaratonin mies on juossut lajin MM-kilpailuissa aikaan 1.01.55, mikä on myös maan voimassaoleva ennätys. Hän on kiirehtinyt 5000 metriä aikaan 13.40.49: vain 15 sekuntia maan parhaasta noteerauksesta. Juoksijaksi miehen tekemät ajat ovat erittäin kovia ja suunnistajalle hirmuisia.

Carsten Jørgensen asuu nykyään Uuden-Seelannin Christchurchissa, joka on maapallon toisella puolella sijaitsevan saarivaltion Eteläsaaren suurin kaupunki. Christchurch tuli monelle tutuksi kaksi vuotta sitten tapahtuneesta maanjäristyksestä, joka tuhosi kaupunkia pahoin. Kaupungin kartoitus- ja paikkatieto-osastolla työskentelevälle Jørgensenille järistys teetti lisätöitä. Oma koti säilyi rytäkässä kuitenkin ehjänä ja hän viihtyy kaupungissa uusiseelantilaisen vaimonsa sekä 3- ja 8-vuotiaiden tyttäriensä kanssa.

Kasvanut perhe sekä työ ovat jättäneet kestävyysurheilun taka-alalle, mutta Carsten Jørgensen viihtyy edelleen rastien parissa. Suunnistuksen maailmancupin ohessa käydyssä Oceania O-festivaalin eliittisarjassa Jørgensen saavutti kakkossijan hieman penkin alle menneiden päätöskisojen jälkeen. Vauhtia mieheltä löytyy edelleen.
Parasta saavutusta kysyttäessä Jørgensen ei osaa arvottaa maastojuoksumeriittejä tai suunnistusta paremmaksi. Parhaimmat muistot löytyvät kuitenkin suunnistuksen puolelta.

-Ehdottomasti parhaimmat muistot ovat viestimaailmanmestaruudesta. Meitä oli kuitenkin neljä miestä joukkueessa ja oli erittäin hauskaa voittaa porukalla, Jørgensen muistelee Tanskan viimeisintä MM-viestikultaa suunnistuksen puolelta.

Suunnistusta Jørgensen seuraa nykyään harrastajan paikalta ajan niin salliessa. Kuusi vuotta Uudessa-Seelannissa on tehnyt tutuksi paikalliset suunnistusmaastot ja hän kertoo käyvänsä perheensä kanssa kansallisissa kisoissa.

-Lisäksi jos sattuu olemaan liikaa aikaa, niin seuraan suunnistusta internetistä, Jørgensen kertoo.
Lajin viimeaikaiset muutokset hän kokee ristiriitaisesti.

-MM-kisat voi järjestää nykyään ja tulevaisuudessa ehkä useammassa maassa ja se nostaa lajin profiilia kokonaisuudessaan. Toisaalta mitaleita jaetaan jo aika paljon joka vuosi.

Lajin muutosten vuoksi Jørgensenin mielestä myös harjoittelukulttuuri on muuttunut huippusuunnistuksessa. Nykyään fokus on muuttunut huomattavasti keskimatkaa ja sprinttiä painottavaksi pitkän matkan kustannuksella.

-Minulla on sellainen tunne, etteivät nykyhuiput harjoittele enää niin paljon kuin me harjoittelimme. Toisaalta en tiedä johtuuko se vain siitä, että olen tullut itse vanhaksi, Jørgensen naurahtaa.

1990-luvun kultaisina vuosinaan hän harjoitteli itse keskimäärin kaksi tuntia päivässä juoksemalla. Talvella harjoituskaudella tunteja tuli enemmän kuin kesällä, mutta joka tapauksessa keskimäärin reilut kaksi tuntia päivässä tekee vuositasolla yli 700 tuntia.

Nykyään harjoitustunteja kertyy noin viisi viikossa, esimerkkinä vaikkapa tunnin juoksu töihin.

-Näin vanhana pitää juosta enemmän mäkisillä reiteillä pysyäkseen kunnossa, hän vihjaa.

Mäkiä mies ehti nousta myös nuorempana, sillä viikkoon mahtui yleensä vähintään kaksi mäkiharjoitusta.

-Muutaman harjoitellun vuoden jälkeen muodostui sykli, jossa harjoittelimme kolmen päivän jaksoissa. Yhtenä päivänä juostiin pitkään, seuraavana päivänä mäkeä ja kolmantena päivänä kovaa. Pitkän lenkin päivä oli palautuspäivä, jolloin juostiin hiljaa. Mäkitreenit juostiin jo melko kovaa ja seuraavana päivänä vielä kovempaa, Jørgesen summaa.

Mäki- ja maastotreenien tarkoitus oli kehittää suunnistajalle hyödyllisiä voimaominaisuuksia ja seuraavan päivän kovassa harjoituksessa muuttaa voima vauhdiksi. Pitkän lenkin päivät olivat palautumista kahdesta edellisestä päivästä.

-En ihan kylmiltäni aloittanut tuolla kaavalla juoksemaan. Tietenkin alla piti olla jo muutama vuosi harjoittelua takana selvitäkseen hengissä tuollaisista päivistä, Jørgensen kertoo

Yksittäinen harjoitus ei tee mestaria, mutta jos jotakin pitää nostaa tärkeysjärjestyksessä muiden yläpuolelle, valitsee Jørgensen maasto- ja mäkiharjoitukset, joissa suunnistajan lajispesifit ominaisuudet pääsivät kehittymään. Nykyään muodissa olevaa intervalliharjoittelua tanskalaiset eivät tehneet juuri ollenkaan harjoituskaudella, vaan vasta kilpailujen käynnistyttyä. Tällä hetkellä tanskalaiset huiput juoksevat intervalleja vuoden ympäri.

Jørgensenin mukaan muutaman vuoden jälkeen harjoittelu alkoi tuottaa tulosta yllämainittujen saavutusten merkeissä. Yksi mies saavutusten takana on monelle Hevoskuurin lukijalle tuttu Olli-Pekka Kärkkäinen, joka toimi muun muassa Tanskan suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana Jørgensenin huippuvuosina.

-Oopee oli hyvä motivoimaan koko maajoukkuetta. Lisäksi hän osasi laatia hyvät harjoitussuunnitelmat ja tiesi mitä meidän pitää tehdä.

Nykyhuippujen harjoittelusta Jørgensenillä ei ole täyttä käsitystä, mutta hänen mielestään moni voisi harjoitella enemmänkin. Pitkien matkojen vähyys kilpailukalenterissa on nostanut lyhyempien matkojen painoarvoa ja lyhyemmillä matkoilla voi onnistua pienemmällä etukäteistyöllä.

-Olen kuitenkin sitä mieltä, että moni olisi parempi keskimatkalla ja sprintissä mikäli he harjoittelisivat enemmän ja paremmin. Sen lisäksi he olisivat tietenkin kovia myös pitkällä matkalla, Jørgensen sanoo.

Mikäli tanskalainen olisi nyt 25-vuotias ja panostaisi suunnistukseen täysillä, ei hän muuttaisi harjoitteluaan lajin muutoksista huolimatta.

-Olisin tietenkin eri ihminen kuin silloin, joten vaikea on mennä sanomaan. Voin kuitenkin kertoa sen, että siihen aikaan meidän harjoituskulttuuriimme kuului se, että harjoittelimme erittäin paljon ja juoksemalla. Oli yksinkertaisesti kivaa mennä ulos juoksemaan isolla porukalla, hän kertoo.

Puhuessaan harjoittelusta Jørgensen ei käytä koskaan yksikön ensimmäistä pronominia vaan puhuu aina monikossa. Sosiaalisuudestaan tunnetut tanskalaiset harjoittelivat jo tuolloin porukassa ja se oli myös yksi menestyksen salaisuus.

-Asuin samassa opiskelija-asuntolassa muiden suunnistajien kanssa ja treenasimme joka päivä yhdessä. Valmistuttuani muutin pois asuntolasta toiseen paikkaan, jossa myös oli hyvä porukka. Yhteisharjoittelun sosiaalinen puoli teki myös erittäin hyvää varsinkin kovissa harjoituksissa ja ylipäätänsä harjoitusmotivaation kannalta.

-Ehkäpä kuitenkin kaikkein tärkeintä harjoittelussa on se, että se on hauskaa, hän lisää pohdittuaan asiaa niin tulosten kuin sosiaalisen puolen kannalta.

Jørgensenin mukaan harjoittelukulttuuriin vaikuttavat lajin sisäisten muutosten lisäksi ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Jørgensenin mielestä nykyiseen yhteiskunnalliseen elämänmenoon kuuluu se, että jotakin pitää tapahtua koko ajan ja asioita pitää myös saavuttaa nopeammin kuin ennen. Tämä koskee niin yleistä tiedonsaantia kuin esimerkiksi urheilusaavutuksia.

-Kaikki ei kuitenkaan tule nopeasti vaan tarvitaan paljon aikaa. Siksi onkin erittäin tärkeää nauttia harjoittelusta, koska tulokset eivät tule hetkessä.

Jørgensen arvelee, että nykyaikana kilpailuja on paljon ja moni haluaa tehdä tulosta joka viikonloppu. Lisäksi yritetään hakea oikotietä onneen tekemällä paljon intervalleja unohtaen samalla aerobinen harjoittelu.

-Perustat pitää olla kunnossa ennen kuin vauhtia voi hakea intervalleilla. Minun mielestäni nykyään keskitytään aivan hirvittävästi intervalleihin, vaikka todellisuudessa tarvitaan pohjatyö ennen kuin niillä intervalleilla voi kehittyä. Intervalleilla voi päästä johonkin asti, mutta tämän jälkeen tarvitaan jälleen pohjaa ja perusharjoittelua, jotta intervalliharjoittelulla päästäisiin taas parempiin tuloksiin.

Jørgensenin mukaan nykypäivän aika katoaa myös kaikkeen muuhun kuin urheiluun. Samalla hän tosin huomauttaa, että myös 1990-luvun harjoitusmäärillä oli aikaa myös tehdä muutakin kuin juosta.

-En tiedä mihin kaikkien aika nykyään muilla menee kun en itse ole facebookissa, Jørgensen lohkaisee.
Tanskalaisten nykyhuippujen harjoittelussa mies näkee myös hyviä puolia, joita ovat esimerkiksi se, että suunnistuksen taidolliseen puoleen käytetään paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin 15-20 vuotta sitten. Lisäksi tanskalaiset ovat onnistuneet säilyttämään vanhan perinteen, jossa pienen suunnistusmaan harvat lahjakkuudet saadaan nostettua kansainväliselle tasolle.

-Pienenä maana Tanska on tietenkin voinut antaa paljon mahdollisuuksia lahjakkuutta osoittaneille urheilijoilleen.

Entä miten suomalainen miessuunnistus saataisiin Jørgensenin mielestä takaisin nousu-uralle? Maapallon toisella puolella asuva mies ei tiedä miten suomalaiset nykyään harjoittelevat, mutta osaa kertoa jotain yksinkertaista.

-Voin sanoa sen, että se mitä teimme 90-luvulla toimi silloin hyvin. Miksei se voisi toimia myös Suomessa nyt?

Kumarasta juoksutyylistä tuttua Jørgenseniä nähdään taas hieman useammin pohjoismaisissa kisoissa perheen muuttaessa takaisin Tanskaan vajaan vuoden ajaksi tulevana kesänä. Hän toivoo pääsevänsä mukaan Jukolaan vielä jonain vuonna.

-Jukola on yksi maailman parhaita suunnistuskilpailuja ja yksi vuoden kohokohta. Minulla on paljon hyviä muistoja, mutta parhain on ehkä ensikosketukseni koko viestiin, kun vuonna 1992 Trolhättans SOK:n kanssa saavuin Jukolaan. En ollut ikinä nähnyt niin suurta kilpailukeskusta keskellä metsää kaikkine suunnistajineen ja telttoineen. Ja viestin yhteislähtö oli valtava. Se oli yksinkertaisesti siistiä. Jukolan vuoksi kannatti harjoitella monen monta tuntia kokeakseen sen, pienempiin kilpailuihin Tanskassa tottunut Jørgensen muistelee.

Hyviä muistoja Jørgensenillä on muutenkin kotimaastamme. Yksi mieleenpainuvista kokemuksista oli Tampereen MM-kisojen pikamatka vuonna 2001. Ja kaikkein paras muisto liittyy urheilijalle läheiseen aiheeseen, ravintoon.

-Parasta Suomessa suunnistaessa oli se, että treenin jälkeen sai syödä Tupla-suklaapatukkaa, Jørgensen nauraa.

– Juho-Veikko Hytönen