Saila Kinni: ”Harjoittelun kokonaisuus vie eteenpäin”

Tampereen Pyrinnön Saila Kinni on juossut lähes koko suunnistusuransa maailman huipulla. Nuorten sarjoissa hän ehti käydä kolmet nuorten MM-kilpailut, joista kotiin tuomisina oli kolme pronssista mitalia. Aikuisten sarjassa Kinni on käynyt kaksissa MM-kilpailuissa, joista parhaimpana saavutuksena on tullut kymmenes sija keskimatkalla Sveitsissä. Vuosien varrella 26 vuotta juuri Vuokatin kisojen alla täyttävä Kinni on päässyt seisomaan myös Venlojen viestin kuin 10MILAn naisten viestin korkeimmalla korokkeella.

  Kulunutta talvea Kinni luonnehtii oman harjoittelunsa osalta hyväksi. Ennen joulua aika kului pääosin Tampereen Hervannassa, missä Tampereen Teknillisen yliopiston tuotantotalouden opiskelija vei opintojaan eteenpäin nauttien samalla kotiharjoittelusta. Joulun jälkeen Kinni suuntasi Kanarialle kahdeksi viikoksi havaittuaan samaisen konseptin hyväksi myös edellisenä vuonna. Myöhemmin kevättalvella hän vietti kahdeksan viikkoa paljon puhutussa Espanjan leirikeskuksessa, jossa juoksu- ja suunnistuskilometrejä kertyi mukavasti. Sanomattakin on selvää, että sukset lojuivat lähes koko talven nurkassa.

– Taisin talven aikana nauttimisfiiliksissä käydä kolme kertaa hiihtämässä, mutta niistäkin kaksi kertaa oli pakon sanelemia, kun pohje oli ylämäkitreenin jälkeen niin jumissa, hän kertoo.

Espanjan leirikeskuksen jälkeen Kinni onkin liihottanut kovassa kisaputkessa, eikä hänen sanojensa mukaan viikonlopuille ole tarvinnut keksiä mitään erityistä ajanvietettä.

Viime viikon Suunnistusliiton Vuokatti-ryhmään kuuluva Kinni vietti maajoukkueen kanssa Kolilla ja Vuokatissa, missä oli tarjolla erinomaisia harjoituksia kesän kohokohtaa silmällä pitäen.

-Itselleni leirin parasta antia oli kolme kisavauhtista keskimatkaa lähtöajoilla, rastilipuilla, rastimääritteillä ja emiteillä MM-tyyppimaastoissa, hän kehuu.

Arvokisoissa haasteita henkisellä puolella

Kinni myöntää MM-kisojen ja tavallisten kansallisten kisojen eroavan paljon varsinkin mitä tulee henkiseen valmistautumiseen.

-Erityisesti tunnepuolella joutuu painiskelemaan omien ajatusten ja odotusten kanssa enemmän, kun haluaisi niin paljon onnistua juuri siinä yhdessä kisassa, Kinni pohtii.
Hän huomauttaa tosin samalla, että lähtömerkin jälkeen suunnistus on samanlaista kuin esimerkiksi SM-kilpailuissa.

Saila Kinniä on viimeisen viiden vuoden ajan valmentanut Kari Arponen, joka on varsinkin suunnistuksen ystäville tuttu nimi niin Tampereen Pyrinnön kuin Haldeninkin organisaatioista. Aikaisemmin Kinnin taustalla on toiminut myös Jouni Mähönen. Vuosien saatossa harjoittelu on hieman muuttunut ja muovautunut kokemusten ja näkemysten mukaan, mutta tietyt tutut kestävyysharjoittelun perusseikat ovat pysyneet vuodesta toiseen asialistalla. Viimeisten vuosien aikana juoksu on korvannut perusharjoittelussa hiihtoa yhä enemmän.

– Juoksumäärän lisääminen on kuitenkin tehty hyvissä olosuhteissa, eikä niin paljon Suomen liukkailla, joten olen säästynyt rasitusvammoilta parin viime vuoden aikana, hän huomauttaa koputtaen samalla puuta.
Aikaisempina vuosina erilaiset loukkaantumiset ja vammat ovat tulleet harmittavan tutuiksi. Niistä on kuitenkin opittukin jotain.

-Ehjänä ollessa ei tule tuudittautua vammattomuuteen, vaan kehoa tulee huoltaa koko ajan, Kinni korostaa.

Omassa harjoittelussaan Kinnin on vaikea nostaa mitään yksittäistä harjoitusta ylitse muiden.

-Uskon, että kokonaisuus on se, mikä vie eteenpäin, jos vie. Jos tekee vain ne 6x4min vedot ja jättää pitkän lenkin, lihaskunnon ja huollon tekemättä, niin ei se yksittäinen harjoitus mihinkään vie, hän summaa.

Ne harjoitukset, jotka kuitenkin usein toistuvat ovat kiihtyvävauhtiset vedot, tasavauhtinen tai vaihtelevavauhtinen vauhtikestävyysharjoitus sekä ylämäkiloikat.

– Harjoituskauden vaiheesta hieman riippuu minkälaiset kovat treenit on ohjelmassa, mutta ne ovat kuitenkin läpi vuoden niitä avainharjoitteita, joissa toivon onnistuvani, Kinni paljastaa.

Esimerkkiviikon harjoittelustaan Kinni antaa FinnSpringin ja 10MILAn väliseltä viikolta, jossa molempina viikonloppuina juostiin tärkeitä kilpailuja.

ma aamu: suunnistusta melko kevyesti 55 min ja verkat 15min
i: vr 15min + lihaskunto 40min + vesijuoksu 35min

ti a: Porrashyppelyt, mäkiloikat 5×10, mäkispurtit 3x7sek + 3x15sek tasamaavedot ja verkat. Yht. 50min.
i: Viestiharjoitus: suunnistusvetoja kovaa/reippaasti 3kpl (yht.50min) ja verkat 40min

ke a: juoksua 45min ja pidempi liikkuvuusharjoitus
i: lihaskunto 40min

to lepo

pe a: lento Ruotsiin
i: suunnistusta kevyesti ja vähän reippaammin + 5xn.20sek spurtit tiellä + verkkaa, yht. 52min

la Aamulenkki 15min
10mila 4. Osuus 52min ja verkat 45min

su A: Pitkä lenkki porukalla 1h 55min
i: lento Suomeen

Saila Kinnin ura alkoi Tampereen Pyrinnössä jo 21 vuotta sitten ja samanväristä paitaa hän on kantanut siitä asti. Hän kuuluu siihen suunnistajien vähemmistöön, joka on kolunnut metsiä nuoresta asti ilman, että vanhemmatkin suunnistavat.

– Minut ja veljeni vietiin vuonna -92 oravapolulle, kun vanhempien tuttavat suosittelivat kokeilemaan moista harrastusta. Sille polulle sitten jäätiin molemmat, sekä minä, että veli, kertoo Kinni, joka sai hyviä ystäviä jo heti ensimmäisinä suunnistusvuosinaan.

Kiitokset Lammikolle

Erityisesti uran alkutaipaleista suuri kiitos kuuluu Mikko Eskolalle, joka jaksoi opastaa ja katsoa läpi Kinnin kisasuoritukset. Vuosituhannen vaihde oli nuorelle Kinnille hyvää aikaa kehittyä suunnistajana kun samassa seurassa suunnistivat muiden muassa Satu Tahvonen, Liisa Anttila, Maria Rantala ja Annika Viilo.

– He olivat samalla esikuvia itselleni ja oli sitten siistiä päästä juoksemaan heidän kanssaan samaan joukkueeseen. Viime vuosina meillä on ollut vuosi vuodelta vahvempi naisten tiimi ja siinä porukassa on hauska ponnistella kohti yhteisiä ja kunkin henkilökohtaisia tavoitteita kohti.

Henkilökohtaista ja viestimenestystä on viime vuosien aikana tullutkin. Parasta saavutusta kysyttäessä vastausta on vaikea saada. Pienen mietinnän jälkeen esiin tulee viime vuoden MM-keskimatkan kymmenes sija.

– Taidan olla vähän sellainen urheilija, että parhaiten muistan juuri sen viimeisimmän onnistumisen ja siihen liittyvät fiilikset. Toisaalta myös Venlojen viestin voitto Kytäjällä on viestipuolella sellainen suurien tunteiden juttu, hän miettii.

Ennen MM-kisoja edessä onkin vielä Venlojen viesti, jossa tamperelaiset voivat taas metsästää voittoa. Viime vuonna ykkösjoukkue ei saanut viestistä lainkaan tulosta, joten menestysnälkää varmasti riittää yllin kyllin.

– Tavoitteenamme on tehdä hyviä suorituksia, ja yleensä hyvät suoritukset tarkoittavat sitä, että pääsemme mukaan taisteluun myös hyvistä sijoituksista, Kinni paljastaa.

Ennen Venloja Saila Kinni nähdään Suomen paidassa Nordic O-tourilla ensi lauantaista lähtien. Juhannuksen MM-katsastusten jälkeen selviää nähdäänkö Kinniä Suomen kivenkovassa MM-joukkueessa. Kävi miten kävi, nähdään häntä vielä tavoittelemassa maailman huippua Vuokatin jälkeenkin. Siihen pysyykö jo 26-vuotiaana yli 20 vuotta suunnistanut Kinni lajin parissä iäti, hän ei osaa vastata.

– Hah, enpä ole vielä kovin montaa ajatusta uhrannut veteraanisarjojen huvituksille, hän nauraa.

-Juho-Veikko Hytönen-

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Helene Marie Fossesholm jälleen vaikeassa tilanteessa

    Helene Marie Fossesholm odottaa lääkärin tuomiota kautensa jatkosta. Pahimmassa tapauksessa kilpailukausi jää kokonaan väliin.

    by Maastohiihto.com

    08.10.2024
  • Ampumahiihdon uusi sääntömuutos herättää tunteita urheilijoiden keskuudessa

    by Maastohiihto.com

    07.10.2024
  • Onko Suomi katastrofin partaalla – tuhoaako liikkumattomuus yhteiskuntamme?

    by Teemu Virtanen

    07.10.2024
  • Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä

    by Teemu Virtanen

    06.10.2024
  • Iltalehti: Riitta-Liisa Roponen treenaa edelleen huimia määriä

    by Maastohiihto.com

    06.10.2024