Mikko Virtanen: ”Junioritoiminnassa tärkeintä on sytyttää rakkaus liikkumiseen”

By Venla Rantala • 01.01.1970
Hiihtovalmentaja Mikko Virtanen uskoo, että tulevaisuuden hiihtäjät syntyvät monipuolisen liikunnan ja leikin kautta. Vaikka seuraharjoitusten tulisi kehittää monipuolisesti eri ominaisuuksia, tehdään päätyö Hopeasompaikäisten ja sitä nuorempien kohdalla omaehtoisessa liikunnassa, ohjattujen harjoitusten ja koululiikunnan ulkopuolella.

Virtasen mielestä urheilija tarvitsee sopivassa suhteessa haastetta ja kehuja. Kun yksi tavoite on saavutettu, pitäisi löytyä seuraava, jota tavoitella. Tekemisen tulee olla kuitenkin palkitsevaa, jotta rakkaus lajia kohtaan pääsee syttymään.

– Kun lajirakkaus syntyy, se ei ole riippuvainen siitä, kuinka urheilija pärjää kilpailuissa, vaan kyse on siitä, että urheilija tykkää hiihtää kilpaa ja harjoitella. Laadukkaan seuratoiminnan ja kannustavan valmentajan kautta urheilijalle tulee pienestä pitäen halu kehittyä ja olla parempi kuin edellispäivänä.

Virtanen kertoo, että häneltä usein kysytään, minkä ikäisenä nuoren voi viedä esimerkiksi mattotestiin, mutta hiihtoon liittyvissä asioissa hän ei usko ikäsuosituksiin. Kaikki tekeminen pitäisi lähteä urheilijan omasta halusta.

– Jos 9-vuotias haluaa hiihtää rullilla, en minä sitä lähtisi kieltämään sanomalla, että mennään vasta vaikka kolmen vuoden päästä. Jos lapsella on intoa ja se on mielekästä, ei meillä ole mitään tarvetta ruveta jarruttamaan sitä kehittymistä.

– Tärkein on hetki, jolloin urheilijan oma lamppu syttyy ja hän toteaa, että haluaa olla hiihtäjä. 9-vuotias haluaa hiihtäjäksi, koska se on hienoa, mutta todellinen omistautuminen tulee paljon myöhemmin. Sehän voi tulla vaikka vasta B-maajoukkueiässä.

Selitys sille, miksi Norjasta nousee kansainväliselle tasolle paljon lahjakkaita nuoria, löytyy Virtasen mukaan nimenomaan lasten ja juniori-ikäisten liikunnan määrästä. Hän uskoo, että norjalaisten menestys perustuu yhdessä liikkumiseen ja ulkoiluun, etenkin oman perheen kesken. Virtanen iloitseekin siitä, että koronan myötä myös suomalaiset ovat alkaneet liikkua enemmän ulkona sisätilojen ollessa suljettuna.

Nuorten kohdalla Virtasen mielestä aletaan usein panostamaan välineisiin turhan aikaisin. Hän uskoo, että välineet ovat riittävän laadukkaat, kun tekeminen on mukavaa.

– Tarvitseeko 13-vuotiaana olla seitsemän paria suksia molemmille tyyleille ja testata niitä kolme kertaa viikossa? Parasta olisi antaa uran kasvaa luontaisesti, eikä pakottamalla. Sama koskee harjoittelua ja kilpailemista. Meidän pitää saada kilpailemissydän sieltä pulppuamaan niin, että halu kilpailla on kova, vaikka siihen kuuluu välillä myös häviämisen tunteet, Virtanen tiivistää.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Suomalaiset hiihtolegendat Hakulisesta Niskaseen

    Aikaisemmin Maastohiihto.com julkaisi kaksiosaisen artikkelin, jossa oli koostettuna maamme parhaita maastohiihtäjiä sodan jälkeen. Tämä artikkeli yhdistää molemmat osat muistuttaen meitä suomalaisista suurista hiihtolegendoista.

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Båstad-Mölle rullahiihtokisan ilmoittautuminen on avattu

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ski Classics esittelee uuden Cubs-kategorian kaudelle XVI

    by Teemu Virtanen

    27.09.2024
  • Ruotsin sensaation Alvar Myhlbackin elämä on pelkkää hiihtoa

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024
  • Espanjan ihme – tuntemattomuudesta maailmanmestariksi

    by Teemu Virtanen

    26.09.2024