Ylläksellä kisaillaan viikonloppuna rullahiihdon ja vuorijuoksun parissa

By Venla Rantala • 19.07.2023
Via Tribunali Up Hill Race järjestetään tulevana viikonloppuna jo 12. kerran. Nimensä mukaisesti kyseessä on todellinen ylämäkikilpailu, sillä 4,2 kilometrin rullahiihdossa nousumetrejä kertyy 165 ja vuorijuoksussa noustaan 511 metrin verran aina Yllästunturin huipulle asti.

Kilpailut startataan Ylläksellä perjantaina 21. heinäkuuta vapaan rullahiihtokilpailulla, jossa hiihdetään 4,2 kilometrin reittiä. Ensin on prologi, jossa naiset hiihtävät reitin kerran ja miehet kaksi kertaa. Lopuksi vuorossa ovat takaa-ajot, joissa reitti hiihdetään vielä kerran ja, johon lähtöjärjestys määräytyy prologin tulosten mukaan.

Lauantaina 22. heinäkuuta vuorossa on kahdeksan kilometrin vuorijuoksu. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Aavasaksan Keisari -rullahiihtokilpailu hiihdetään tänäkin vuonna viikko Ylläksen kilpailujen jälkeen. Alueella harjoitteleville hiihtäjille on siis tarjolla kolmen kilpailun kisaputki.

Monet seurat järjestävät leirejä Ylläksellä heinäkuussa, minkä takia tapahtuma on vuosien varrella kerännyt hyvän määrän osallistujia. Tänäkin vuonna muun muassa Pohti Ski Team ja Visa Ski Team Kemi leireilevät alueella kilpailujen aikaan.

Kilpailunjohtaja Veikko Anttonen on tyytyväinen tämän vuoden ilmoittautumislistaan.

–  Osallistujia tulee Helsingistä saakka ja laajasti koko Suomen alueelta. Siihen lienee syynä se, että he tulevat myös harjoittelemaan Ylläkselle. Jonkin verran on nyt seurojen leirejä ja samalla urheilijat osallistuvat kisoihin, Anttonen toteaa.

Järjestävät seurat, Sieppijärven Sisu ja Ylläksen Rullahiihto ry, joutuvat Anttosen mukaan joka vuosi miettimään tapahtuman kannattavuutta. Haasteena ovat kulujen kattaminen sekä kilpailuorganisaation kokoaminen.

– Sponsorituloja ei ole ja joudumme kattamaan järjestelykulut osanottomaksuilla. Joka vuosi joudumme arvioimaan, onko tämä kannattavaa, sillä tappiollisia kisoja eivät seurojen taloudet kestä. Vapaaehtoisia toimitsijoita tarvitaan jopa 35 kappaletta, mikä on nykypäivänä kova homma.

Tapahtuma on kuitenkin saanut paljon hyvää palautetta, minkä takia se halutaan järjestää vuodesta toiseen.

– Valmentajat ja urheilijat ovat tykänneet tapahtumasta. Se on ollut vuosien varrella hiihtäjille hyvä testi, kun reitti on aina sama. Kilpailijat ja valmentajat ovat halunneet pitää kilpailuformaatin samanlaisena, joten me emme sitä muuta, Anttonen kertoo.

Kisasivut

Ilmoittautuneet

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Maastohiihtouutisia: FIS oikeuteen, Salppurin kisaohjelma julki ja Suomen Cup alkaa jo kuukauden päästä

    Hiihtokausi lähestyy ja maastohiihtoon liittyviä uutisia tulee julki yhä enemmän. Itävallan ja Saksan hiihtoliitot ovat nostaneet oikeuskanteen Kansainvälistä hiihto- ja lumilautaliittoa vastaan (FIS). Salpausselän kisat päättävät ensi kauden hiihdon maailmancupin ja tiivis ohjelmapaketti on nyt lyöty lukkoon. Kotimainen hiihtosarja Suomen Cup alkaa jälleen Vuokatista tasan kuukauden päästä.

    by Teemu Virtanen

    02.10.2024
  • Ville Ahonen oli vähällä lopettaa hiihtouransa

    by Maastohiihto.com

    01.10.2024
  • Veteraanien talvikisat Suomeen, Kontiolahti jäi ilman MM-kisoja ja Cogneen maailmancupin hiihto

    by Teemu Virtanen

    01.10.2024
  • Ski Classics julkaisee uuden Pro Team -rakenteen

    by Maastohiihto.com

    30.09.2024
  • Niko Anttola odottaa itseltään paljon

    by Venla Rantala

    29.09.2024