Vammat ja loukkaantuminen ovat urheiljan pahin painajainen. Niistä toipuminen voi viedä todella pitkän ajan ja pahimmillaan jopa lopettaa urheilu-uran. Urheiluvammoja voi tulla ylirasituksesta, onnettomuuksista ja myös psyykkisten tekijöiden vaikutuksesta.

Urheiluvammat voivat johtua myös psyykkisistä tekijöistä. Vaikka urheiluvammat ovat käytännön tasolla fyysisiä, voivat tietynlaiset psyykkiset ominaisuudet tutkimusten mukaan suurentaa riskiä vamman syntymiseen. Myös vamman paranemiseen vaikuttavat fyysisen palautumisen lisäksi psyykkiset tekijät. Urheiluvammojen ja psyykkeen välisistä yhteyksistä voidaan erottaa vammaa edeltävät psykologiset tekijät ja vamman jälkeiset reaktiot.

Lue myös: Palautuminen ja kontrolli keskiössä kilpailukauden harjoittelussa

Vammariskiä suurentavat tekijät

Stressi lisää vammautumisen riskiä. Keskimäärin pahimmat vammat syntyvät stressaavissa tilanteissa, kuten kilpailuissa tai kovassa harjoituksessa. Se miten urheilija reagoi stressiin, on ratkaisevaa sen kannalta, tuleeko stressistä vammariskiä suurentava tekijä.

Jos urheilija kokee kilpailutilanteen vaarallisena tai epämiellyttävänä, hän reagoi hermostumalla tai hätääntymällä. Hermostumisen kasvaessa tarkkaavaisuus suuntautuu helposti väärään asiaan. Lihasjännitys kasvaa, jolloin keho väsyy tai jäykistyy nopeammin huonontaen koordinaatiota. 
Voimakkaan stressireaktion alaisena on mahdotonta tarkkailla ympäristöä optimaalisesti, mikä kasvattaa riskiä virheliikkeisiin. Aikaisemmat vammat ja muut stressaavat kokemukset voivat aiheuttaa pelkoa trauman uusiutumisesta. Myös yleinen, urheilun ulkopuolisista asioista kuten kouluongelmista tai ihmissuhteista johtuva stressitaso kasvattaa tutkimusten mukaan vammariskiä.

Jatkuva ärtyneisyys tai hermostuneisuus on ominaisuus, joka voi nostaa vammautumisriskiä. Urheilijat, joilla on huono itsetunto tai jotka ovat taipuvaisia epäilemään omia kykyjään, loukkaantuvat muita todennäköisemmin kilpailua edeltävinä päivinä tai eivät malta levätä riittävästi ennen kilpailua. Loukkaantuminen tai väsymys on valmiiksi hyvä syy epäonnistua tai luopua kokonaan kilpailemasta.

Kolmas henkinen vammautumisen todennäköisyyteen vaikuttava tekijä ovat urheilijan käytettävissä olevat resurssit, joiden avulla tuetaan niin fyysisiä kuin kognitiivisia puolia. Psykologisten taitojen lisäksi sosiaalinen tuki on tärkeää – urheilijat, joilla on vähemmän tukipiiriä, ovat tutkimusten mukaan alttiimpia vammoille. Hyvin rakennetussa verkostossa urheilija pääsee tarvittaessa lääkärille, fysioterapeutille tai hierojalle, ja hänellä on ihmisiä, joiden kanssa keskustella vaikeista asioista aina tarpeen tullen. 

Resurssit koskevat myös urheilijan taitoja esimerkiksi käsitellä stressiä ja osata rajoittaa arjen tekemisten määrä tavoitteiden mukaan.

Neljäs vamma-alttiuteen vaikuttava tekijä ovat urheilijan psykologiset taidot. Henkisellä valmennuksella ja harjoituksilla voidaan alentaa vammautumisen todennäköisyyttä. Harjoitukset koskevat edellisten tekijöiden kehittämistä, kuten hermostuneisuuteen ja jännittyneisyyteen liittyvien ajatusten hallitsemista ja rationalisointia, sisäisen puheen suuntaamista ja rentoutumistaitoja.

Lue myös: Ikä ei ole kestävyysurheilussa este menestykselle

Vamman paranemista edistävät tekijät

Urheiluvamman sattuessa urheilijan reaktioon vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, vamman laatu, sekä sosiaalinen ja henkinen ympäristö. Näistä tekijöistä riippuu urheilijan tunnereaktio ja käyttäytyminen vamman synnyttyä. Eri urheilijat reagoivat samanlaiseen vammaan hyvin eri tavalla, tai sama urheilija voi reagoida samaan vammaan eri tilanteessa eri tavalla. Vammoilla on usein vaikutusta urheilijan henkisen hyvinvointiin, sillä tavallisimpia vammaa seuraavia tunnereaktioita ovat ärtymys, masennus, turhautuminen, viha ja suru.

Reaktio ei siis riipu pelkästään vamman tyypistä tai vakavuudesta, vaan siitä, miten urheilija tilanteen tulkitsee. Jos urheilija näkee vamman lopullisena, korvaamattomana menetyksenä, on stressi paljon suurempi, kuin jos vamma koetaan hetkellisenä takaiskuna osana urheilu-uraa. Kuntoutuksessa olisi siksi tärkeää huomioida myös psyykkisen puolen kehittäminen. Henkisen puolen ”palautumista” edistää päivärytmin säilyttäminen ja kuntouttavien harjoitusten tekeminen, mutta myös harjoituksilta vapautuvan ajan täyttäminen jollain muulla mielekkäällä harrastuksella. Tällainen suunnitelma on helposti tehtävissä, mutta itsestään se ei synny, vaan vaatii erikseen huomiota. Tunnepuolen vahvistamiseksi voidaan tehdä mielikuvaharjoituksia, jotka vahvistavat motivaatiota ja auttavat säilyttämään optimistisen mielialan.

Psyykkiset tekijät vaikuttavat urheilijoihin monella eri tasolla, ja näkemys, jonka mukaan urheiluvamma eivät ole vain sattumaa, tuo urheilijalle ja valmentajalle vastuuta, mutta positiivisesti ajatellen myös turvallisuuden tunnetta. Henkiset tekijät vaikuttavat vammautumisen todennäköisyyteen, mutta psyykkisiä ominaisuuksia voi kehittää siinä missä fyysisiäkin.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin sivustollamme ja päivitetty tänään. Lue lisää harjoitteluun liittyviä artikkeleja tästä tai ProXCskiing.com-sivustolta.

Lähteet:
J.M. Williams: Psychology of injury risk and prevention. (Handbook of sport psychology, 2001)
J.H. Kerr ja J. Gross: The effects of a stress management program on injuries and stress level. (Journal of Applied Sport Psychology, 1996)
B.W. Brewer: Review and critique of models of psychological adjustment to athletic injury. (Journal of Applied Sport Psychology, 1994)
D.M. Wiese-Bjornstal, A.S. Smith, S.M. Shaffer ja M.A. Morrey: An integrated model of response to sport injury: psychological and sociological dynamics. (Journal of Applied Sport Psychology, 1998)